18.5.2026 – Esa Mangeloja, dosentti, KTT, YTM, TK, Jyväskylän yliopisto
Tuhansien järvien maamme on myös satojen kunnallisten uimahallien maa. Suomen luonnonmukaiset (runsaat, mutta villit) uimavesistöt on julkisin varoin rakennetussa ja ylläpidetyssä uimahallissa ”kesytetty” turvalliseen ja ennalta-arvattavaan muotoon. Se edustaa siten oivallisesti toisen maailmansodan jälkeistä suomalaisen hyvinvointivaltion rakennusprojektia sosialidemokraattisessa hengessä.
Juho Saari, Mika Pantzar, Sakari Taipale: Suomela – uimahalli yhteiskunnassa. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisuja nro 179. Liikuntatieteellinen seura, Helsinki 2025, 158 s. ISBN 978-952-5762-35-8
Yli puolet suomalaisista käy uimahallissa vähintään kerran vuodessa. ”Suomela – Uimahalli yhteiskunnassa” on sosiologinen tutkimus uimahallien monitahoisesta olemuksesta ja yhteiskunnallisesta merkityksestä. Kirjan mukaan uimahalli on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ilmentymä. Kuten kirjoittajat itse toteavat, kyseessä on laajahko essee uimahallin asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa ja suomalaisen yhteiskunnan ominaispiirteiden ilmenemisestä uimahalleissa. Aiempaa tutkimusta uimahalleista on tehty Suomessa varsin vähän, joten on ilahduttavaa, että tämä aukko nyt ainakin osittain tulee täytetyksi.
Kirjan kirjoittajatrio koostuu kokeneista suomalaisista tutkijoista. Yhteiskuntapolitiikan professori (Jyväskylän yliopisto) Sakari Taipale, Helsingin yliopiston emeritus professori Mika Pantzar ja sosiaali- ja terveyspolitiikan professori (Tampereen yliopisto) Juho Saari muodostavat asiantuntevan kolmikon, joille sosiologian klassikot ja keskeiset kysymyksenasettelut ovat tuttuja. Kirjan lukujen otsikointi kuvaa hyvin siinä käsiteltäviä teemoja: Suomela pienoisyhteiskuntana, uimahalli yhteiskunnassa, yhteiskunta uimahallissa, havainnoitu Suomela, yhteenhiottu Suomela ja uiminen hyvinvointivaltiossa.
Suomalaisen uimahallin ideaalityypin erisnimeksi kirjoittajat ovat valinneet sanan ”Suomela”. Kirjoittajien mielestä valittu lempinimi on paitsi kohdettaan kuvaava, myös ”hauska”. Kirjan ja erityisesti ”Suomela” sanan huumoripitoisuudesta voinee olla montaa mieltä, ehkäpä se tosiaan on jonkun mielestä hauskakin (?). Termi ”Suomela” viittaa kotimaahamme, Suomeen, mutta assosiaatio voi johdattua lukijalle myös metsätyyppiin ”suo” tai järvissämme harjoitettavaan melomiseen. Lieneekö siinä syntynyt myös kirjoittajille alitajuntainen viittaus vesijuoksijoiden luonnehtimiseen sosiaalisena ryhmänä, joka altaassa (kirjassa olevan lainauksen mukaan) ”kelluu levälauttana”? Vai onko pohjoismainen uimahalli nähtävissä 1970-luvulla poliittista valtaa pitäneen sosialidemokratian parhaimpana hedelmänä, suomettuneena Suomelana? Termin ”Finnlandisierung” voitaisiin nähdä siten parhaiten realisoituvan uimahallien rakennusinnossa.
Kirjassa tarkastellaan suomalaisen hyvinvointivaltion ja suomalaisten sosiaalista käyttäytymistä maamme lukuisissa julkisin varoin ylläpidetyissä uimahalleissa. Nämä betonijärkäleet, usein sijoittuneina ostoskeskusten ja seurakuntatalojen lähimaastoon, toimivat tyyppiesimerkkeinä yhteisen hyvän kerrosten muodostumisesta ja sosiaalisten normistojen rakentumisesta ja sosiaalisista käytänteistä. Uimahalleissa erilaiset ihmiset ja kansanryhmät kohtaavat toisiaan, samalla sosiaalisesti hioutuvat ja hankautuvat yhteen. Kirjassa kuvataan kaikille uimahallin käyttäjille tuttuja sosiaalisia normeja, kuten hallissa juoksemiskielto ja uimapuvun pakollinen riisuminen suihkussa ja saunassa. Uimahalli todellakin toimii erinomaisena tyyppikuvana suomalaisesta pienoisyhteiskunnasta.
Kirjassa valotetaan hyvin uimahallin asemaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ilmentymänä. Kunnallinen uimahalli on lähinnä pohjoismainen ilmiö. Etelämpänä uimahallit ovat yleensä urheiluseurojen tai yksityisten yritysten ylläpitämiä. Maamme kuntakartan täyttäminen kunnallisilla uimahalleilla on tärkeä osa kansallista hyvinvointivaltion rakennusprojektia. Maassamme rakennettiin kaupunkeihin runsaasti maauimaloita 1950-luvulla, ja uimahallien rakentaminen käynnistyi 1960-luvulla. Eniten niitä rakennettiin 1970-luvulla (80 uimahallia ja 9 kylpylää), kun Veikkauksen tuotot (Lotto-peli lanseerattiin joulukuussa 1970) ja kuntien verotulojen nousu mahdollisti rakentamisbuumin. 2020-luvun puolivälissä Suomessa onkin jo yli 200 uimahallia ja yli 50 kylpylää.
Kirjassa ilahduttaa erityisesti runsas ja värikäs kuvitus. Kirjoittajat ovat keränneet runsaan kuvakavalkadin maamme eri puolilta. Tekstin tyylilaji vaihtelee kuivan asiatekstin ja lennokkaan jutustelun välillä. Kirjoittajat itse määrittelevät työnsä edustavan ”lyyristä sosiologiaa”, mikä onkin onnistunut luonnehdinta. Kirjassa kuvataan elävästi mm. saunan lauteilla käytävää dialogien kirjoa ja analysoidaan kokonaisen luvun verran uimahallin ohjekylttien sisäänrakennettuja merkityksiä ja viestejä. Erityisen hauskoja (ja osuvia) ovat kuvaukset miesten saunojen eläkeläisryhmistä, jotka tuntikausia kuluttavat joutoaikaansa ”parantamalla maailmaa” saunan löylyissä.
Tekstin teemat noudattavat kirjoittajatrion omia kiinnostuksen kohteita. Tämä on valitettavasti johtanut varsin rajoittuneeseen kuvaukseen uimahalleissa tapahtuvasta aktiviteettien kirjosta. Vesijuoksusta, tietokoneavusteisesta vesijumpasta ja vauvauinnista on kirjassa runsaasti kuvauksia, mutta kilpauinti on tyystin sivuutettu. Samoin lukuisat muut lajit, kuten vesipallo, taitouinti, uimahypyt, sukellus, kajakkipoolo, räpyläuinti, uppopallo, jne. olisivat ansainneet ainakin pienen osuuden sivutilasta. Nämä kohtuullisen merkittäviäkin harrastajajoukkoja keräävät lajit on sivuutettu. Sen sijaan varsin kummalliselta tuntuu tässä yhteydessä lukea usean kappaleen verran sauvakävelyn kehityksestä.
Uimahallit ovat olleet viime aikoina muutenkin esillä mediassa. Suomen Kuvalehti julkaisi laajan artikkelin ”Suihkuseurapiirit” (SK, 8.2.2026), jossa tähänkin kirjaan viitattiin. ”Liikunta & Tiede” lehteen Elina Grundström on kirjoittanut tästä kirjasta kirja-arvostelun otsikolla: ”Kansa ui, miesprofessorit pohdiskelevat”. (Liikunta & Tiede, 1/2026, s.76.). Grundström olisi kaivannut kirjaan enemmän tarkasteltavien teemojen moninaisuutta, muun muassa nais- ja sukupuolentutkimuksen näkökulmaa. Hän moittii lisäksi kirjan sisältävän paljon toistoa ja itsestäänselvyyksiä. Grundströmin kritiikkiin on pakko yhtyä, teksti pomppii aiheesta toiseen sekavasti. Tekstiä on yritetty jaotella selkeästi teemoittain ”uimahalli yhteiskunnassa” ja ”yhteiskunta uimahallissa” mutta tekstissä on paljon toistoa ja päällekkäisyyksiä. Kolmen kirjoittajan tekstien yhteensovittaminen on luonnollisesti haastavaa. Koko teoksen altaanpohjassa kahlattuaan on lukija kuitenkin saanut hyvän kuvan ”Suomelan” merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa.