Norjalaiset ja ruotsalaiset mäkihyppääjät katsomassa kilpailua, Salpausselän kisat 1959. Valokuvaaja Erkki Halme. Lahden museoiden kuvakokoelmat.

Tekijä: Jyrki Talonen

  • XVII Viipuri-tutkimuksen päivä 27.11.2026 klo 13-16.30 Tieteiden talolla, Lisa Hagman -salissa (Kirkkokatu 6, Helsinki). Teoksen ”Viipuri liikunnan ja urheilun kaupunkina” julkaisutilaisuus (toim. Heikki ja Tapio Roiko-Jokela).

    XVII Viipuri-tutkimuksen päivä järjestetään perjantaina 27.11.2026 klo 13-16.30 Tieteiden talolla, Lisa Hagman -salissa (Kirkkokatu 6, Helsinki). Teemana on Viipuri liikunnan ja urheilun kaupunkina, toimite 27 (toim. Heikki ja Tapio Roiko-Jokela) samasta teemasta julkistetaan tilaisuudessa. Toimite on tehty yhteistyössä Suomen urheiluhistoriallisen seuran kanssa ja sen kirjoittajina on lukuisia joukko SUHS:n jäseniä.

    Yksittäisistä harjoituksista ja näytöksistä kehittyi Viipurissa monipuolinen liikunta- ja urheilukulttuuri, joka ulottui opetuksesta vapaa-aikaan sekä juhlatilaisuuksista kilpailukentille ja seuratoimintaan. Urheiluseurat organisoivat toimintaa pysyvämmäksi ja laajemmin saavutettavaksi samalla kun lehdistö lisäsi urheilun näkyvyyttä. Näin kaupungissa syntyivät 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa edellytykset sekä laajalle harrastustoiminnalle että tavoitteelliselle kilpaurheilulle.

    Toimitteessa 27 keskeisenä lähtökohtana ovat paikallisella tasolla harjoitettu liikunta ja urheilu. Vaikka antologia ei pyri kaikenkattavaan esitykseen aiheesta, sen artikkelit muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla voidaan hahmottaa viipurilaisen liikunnan ja urheilun lajeja, toimijoita ja suorituspaikkoja. Teos vahvistaa käsitystä Viipurista yhtenä suomalaisen urheiluhistorian merkittävimmistä kaupungeista.

    Viipuri-tutkimuksen päivän 27.11.2026 esitelmät perustuvat VSKS:n Toimitteeseen 27, Viipuri liikunnan ja urheilun kaupunkina.

    Ohjelma:

    13.00 Tutkimuspäivän avaus: VSKS:n esimies, dosentti Anu Koskivirta-Karonen

    Toimitteen 27 Viipuri liikunnan ja urheilun kaupunkina julkistaminen: toimittajat dosentti Heikki Roiko-Jokela ja FM, väitöskirjatutkija Tapio Roiko-Jokela.

    13.20 FT, LiTM Kalle Virtapohja: Urheilun yhdistystoiminnan synty Viipurissa

    13.50 Arkkitehti, TkT Netta Böök: Kilpailua urheiluarkkitehtuurin kentällä – suunnitelmia ja toteutuksia

    14.20 Tauko

    14.50 Toimittaja Juha Kanerva: Viipuri – Suomen jääpallokeskus

    15.20 FM, väitöskirjatutkija Riitta-Ilona Pummi-Kuusela: Virittyminen voimisteluun Viipurissa

    15.50 Yleisökysymykset ja yhteenveto

    16.20 Viipuri-tutkimuksen päivän päätös

    Tilaisuus on maksuton ja avoin yleisölle. Tervetuloa!

    Lisätietoja seuran sihteeriltä: vsks.sihteeri@gmail.com

  • ISHPES Congress, Besançon, France, 21.-25 June 2027. On the theme: “Freeing the Body throughout the History of Sport and Physical Education”

    All practical information, details of the thematic strands, and submission guidelines are available on the congress website:

    https://ishpes2027.sciencesconf.org/user/submit?lang=en

    Important Dates

    Online Abstract Submission System Opening: 15 December 2026
    Deadline for Abstract Submissions: 5 February 2027
    Notification of Submission Results: 1 March 2027
    Online Registration System Opening: 8 March 2027
    Deadline for Early-Bird Registration: 21 May 2027
    Deadline for Registration: 4 June 2027
    Congress Dates: 23–25 June 2027
    ISHPES Young Scholars Summer School: 21–22 June 2027

    Please note that participation in the Congress is conditional on ISHPES membership. We encourage you not to leave it until the last minute and to renew your membership in good time. Membership gives you access to our annual event, and ISHPES is also the society associated with the International Journal of the History of Sport.

    We look forward to your participation and to welcoming you to Besançon in 2027.

  • Sporting mega-events and territories. Active Territories Conference: Sport and Leisure 14 and 15 April 2027

    Institut des sciences du sport (ISS) de Fès · Morocco
    In collaboration with éklore-ed · France

    From Paris 2024 to the 2030 World Cup, co-hosted by Morocco, Spain and Portugal, by way of the Africa Cup of Nations hosted by Morocco in late 2025, sporting mega-events are transforming the economy, image and spatial planning of territories. In parallel, the sector is evolving under the influence of artificial intelligence, the rise of women’s sport, the arrival of new investors and the climate emergency.

    The conference welcomes multidisciplinary contributions in management, economics, finance, marketing,
    geography and political science.

    For more information from here.

  • GIH firar Pehr Henrik Lings 250-årsdag

    Till medlemmarna i Svenska idrottshistoriska föreningen

    Lördagen den 14 november kl. 09.00 – 12.00 firar GIH Pehr Henrik Lings födelsedag med ett intressant program.

    Arrangörerna har bett mig att skicka ut inbjudan med program till våra medlemmar.

    https://www.gih.se/om-gih/aktuellt/kalender/kalender/2026-09-29-gih-firar-var-grundares-250-arsdag

    Välkomna!

    Med vänlig hälsning

    Lars Liljegren
    Ordförande
    Laxvägen 75
    S – 181 30 Lidingö

    070 – 640 46 49
    larsliljegren@telia.com

  • Liikuntalaista olympiahakemukseen – kirja kuvaa liikuntapolitiikan vauhdikkaita vuosikymmeniä sisäpiiriläisen silmin

    Pitkäaikainen urheiluvaikuttaja Esko Ranto on kirjoittanut muistelmateoksen suomalaisesta liikuntapolitiikasta, jossa hän kuvaa suomalaisen liikuntapolitiikan vauhdikkaita vuosia. Tässä artikkelissa Ranto avaa kirjan taustoja seuraavasti.

    *

    Olen kirjoittanut kirjan suomalaisesta liikuntapolitiikasta vuosina 1980-1998. Perusteluna tälle kirjahankkeelle oli, että noina vuosina Suomen liikuntapolitiikka oli poikkeuksellisen vauhdikasta ja täynnä tapahtumia. Lähimainkaan kaikkea noista vuosista ei ole aiemmin kerrottu. Lisäksi noista vuosista on jäänyt runsaasti pysyvää perintöä suomalaiseen liikuntapolitiikkaan, mikä on syytä tuoda esille.

    Olin sisäpiiriläisenä tekemässä ja todistamassa viime vuosituhannen lopun liikuntapolitiikkaa mm. TUL:n osastopäällikkönä, Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n tutkimus- ja kehityspäällikkönä sekä Helsingin kaupungin liikuntajohtajana. Lisäksi minulla oli lukuisia luottamustehtäviä mm. olympiakomiteassa ja TUL:ssa. Siksi näkökulmani ja tulkintani kirjassa on henkilökohtainen ja se perustuu suurelta osin omiin muistiinpanoihini, kalenterimerkintöihini ja muistikuviini.

    1980-luku oli Suomessa vahvojen urheilun keskusjärjestöjen vuosikymmen. Liikuntalain voimaantulo vuoden 1980 alusta lukien vahvisti entisestään erityisesti SVUL:n ja TUL:n asemaa. Nämä kaksi järjestöä johtivatkin suvereenisti Suomen liikuntapolitiikkaa koko vuosikymmenen ajan. Niiden kesken vallitsi myös hyvä yhteistyö, jota tehtiin keskinäisen kunnioituksen ja arvostuksen ilmapiirissä. Molemmilla oli myös vahvat piiriorganisaatiot ja hyvin suorat yhteydet poliittisiin päättäjiin. Keskusjärjestöt onnistuivat suurelta osin integroimaan myös uudet lajit toimintansa piiriin. Molemmilla oli myös omat nuorisoprojektinsa ja -ohjelmansa, jotka uudistivat suomalaista liikuntakulttuuria merkittävällä tavalla. Vuosikymmen huipentui TUL:n liittojuhliin 1989 ja SVUL:n suurkisoihin 1990. Keskusjärjestöjen juoksu näytti vuosikymmenen vaihtuessa erityisen komealta.

    Aivan 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa SVUL:n ja TUL:n yhteistyön tielle alkoi ilmaantua synkempiä pilviä. TUL:n urheilumenestyksen huomattava kohentuminen alkoi hermostuttaa joitakin SVUL:n päättäjiä. Vuosikymmenen vaihteessa SVUL:n puheenjohtaja Jukka Uunila nosti näyttävästi taas esille vaatimuksen valtakunnanliitosta osana omaa puheenjohtajakampanjaansa. SVUL irtisanoi yhteistyön runkosopimuksen TUL:n kanssa ja TUL vastasi osaltaan tarjoamalla lajiliitoille ns. yhteisöjäsenmallia, johon osa lajiliitoista myös tarttui. Tämä hermostutti SVUL:n johtoa, jota alkoivat painaa myös SVUL:n jättimäiset talousmurheet. Kun maahan vielä vuoden 1991 eduskuntavaalien seurauksena syntyi porvarihallitus, oli katettu maaperä järjestörakenteen uudistamishankkeelle, johon lähdettiin hyvin riitaisissa tunnelmissa.

    Vuosina 1991-1993 toteutettu urheilun järjestörakenneuudistus oli repivä prosessi, joka vei suomalaisen urheiluväen pahasti maitohaloille ja täydellisesti rikkoi aiemman hyvän yhteistyökulttuurin. Maaliin kuitenkin jotenkin päästiin. Prosessin tärkein lopputulos oli, että kaikki seurat kuuluivat uudistuksen jälkeen lajiliittoihin, joilla puolestaan ei enää ollut entisenkaltaista keskusjärjestösidosta SVUL:oon, joka käytännössä lopetti toimintansa talousongelmien takia. Lisäksi perustettiin uusi liikuntajärjestöjen yhteinen edunvalvontaorganisaatio Suomen Liikunta ja Urheilu ry SLU. Myös liikunnan aluerakenne meni uusiksi ja syntyi kahdeksan alueellista yhteistoimintaorganisaatiota. TUL jatkoi toimintaansa muutoin entiseen tapaan, mutta ylimmän tason huippu-urheilu siirtyi kokonaan lajiliittojen hoidettavaksi. TUL liittyi myös SLU:n jäseneksi, mutta toimintansa käytännössä lopettanut SVUL ei.

    Pihtisynnytyksestä huolimatta SLU oli elinkelpoinen lapsi ja monella tapaa hyvin toiminut verkostomainen organisaatio, joka olisi kannattanut säilyttää pitkään. SLU joutui kuitenkin varsin pian murentamispyrkimysten kohteeksi. Suomalaisella urheiluväellä ei ollut malttia rakentaa uutta yhteisöä yhteisesti sovitulta pohjalta. Ensimmäisenä murtui uusi aluerakenne. 1990-luvun lopulta alkoikin suomalaisessa liikuntaelämässä jatkuva organisaatiomuutosten kierre, joka on jatkunut näihin päiviin saakka. Tyypillistä tuolle kierteelle on ollut, että uusi rakenne on aina ollut edellistä huonompi. Samalla on käyty taistelua vallasta, jota ei oikeasti taida olla edes olemassa. Lisäksi on menetetty paljon arvokkaita toimijoita kuten Nuori Suomi ja Suomen Kuntourheiluliitto. 1990-luvun lopulta käynnistyikin vallan uusjako suomalaisessa liikuntakulttuurissa. Siinä uusjaossa järjestöt eivät enää ole paalupaikalla.

    1990-luvun loppupuoliskolla syntyneessä vallan tyhjiössä kunnat ja erityisesti suuret kaupungit osoittivat suuren merkityksensä liikuntapolitiikassa ja kansalaisten liikuntaedellytysten turvaamisessa. Kunnat osoittautuivat liikunnan tärkeimmäksi resurssiksi ja näin tulisi olla myös jatkossa ja siihen tarvitaan elinkelpoinen kuntarakenne.

    1990-luvun jälkipuoliskolla lajiliittojen itsekkyys lisääntyi ja suurelta osin rahan innoittamana. Tämä näkyi esimerkiksi kaupallisina televisiointisopimuksina ja kohtuuttoman yksisilmäisinä liikuntapaikkavaatimuksina etenkin suurten joukkuelajien taholta. Tämä huono kehitys on jatkunut näihin päiviin saakka.

    1990-luvun lopulla liikuntajärjestöt joutuivat sopeutumaan uusiin yhteiskunnallisiin pelisääntöihin esimerkiksi verotuksen ja kilpailulainsäädännön osalta. Myös liikuntaelämän naisten näkökulmasta heikko tasa-arvotilanne alkoi nousta esiin.

    Aivan 1990-luvun lopussa hanke hakea vuoden 2006 talviolympialaisia yhdisti suomalaista urheiluväkeä ja sai aikaan jopa pienoisen innostuksen ilmapiirin muutoin pikkuisen ankean 1990-luvun päätteeksi. Kisoja ei kuitenkaan saatu.

    Keskeinen johtopäätös 1990-luvun liikuntapolitiikasta on järjestöjen osalta se, että vuosikymmenen alussa sovitusta uudesta rakenteesta olisi kannattanut pitää kiinni ja sitä olisi pitänyt jaksaa kehittää saman keskinäisen arvostuksen ja kunnioituksen ilmapiirissä, jossa 1980-luvulla oli toimittu. Liikunnan järjestötoiminnan osalta kannattaisi toteuttaa kahta periaatetta. Silloin kun on kyse huippu-urheilusta kannattaa voimavaroja keskittää ja hakea kansainvälisesti mahdollisimman kilpailukykyisiä ratkaisuja. Mutta silloin kun on kyse kansalaisten liikuttamisesta, kannattaa ylläpitää mahdollisimman monipuolista ja laaja-alaista liikuntajärjestöverkkoa, joka kuitenkin toimii verkostomaisesti.

    Toinen tärkeä johtopäätös 1990-luvun pohjalta on se, että kunnat tulisi säilyttää tavallisten kansalaisten liikuntaedellytysten luomisessa tärkeimpänä resurssina. Kuntien tulee ensisijaisesti rakentaa ja ylläpitää liikuntapaikat Suomessa ja vastata seurojen avustamisesta. Tämä taas edellyttää sellaista kuntarakennetta, että kaikki kunnat kykenevät näistä tehtävistä huolehtimaan.

    Valtiolla pitää olla laaja-alainen liikuntapoliittinen näkemys, jonka ydintavoitteena on kansalaisten liikunta-aktiivisuuden lisääminen hyvin moninaisella keinovalikoimalla. Valtion on myös huolehdittava siitä, että liikuntaa hoidetaan kaikella tavalla samojen eettisesti kestävien toimintaperiaatteiden mukaisesti kuin asioita yhteiskunnassa yleensäkin. Myös kansainväliset urheiluorganisaatiot tulisi saada toimimaan eettisesti kestävämmällä tavalla. Tältä osin tarvitaan aktiivista otetta EU:lta ja sen toimivaltaakin suhteessa kv. urheilujärjestöihin olisi tarvittaessa lisättävä.

    1980-luku ja 1990-luku olivat liikuntapolitiikan vauhdikkaita vuosikymmeniä, joiden perintö näkyy vieläkin. Aivan kaikilta osin se perintö ei ollut hyvä. Positiivista perintökin toki paljon on. Yksi tällainen hyvä perintö pohjautuu 1980-luvulla ja 1990-luvulla huomattavasti lisääntyneeseen liikuntaan liittyneeseen tutkimukseen, joka merkittävästi lisäsi tietoutta liikunnan ja kansalaistoiminnan merkityksestä.

  • Call for Papers – Manufacturing the Past: Sports Clubs as Sites of Memory and PowerCall for Papers

    Submitted by Luiz Guilherme Burlamaqui

    A sport club is not only a sporting institution. It is a dense accumulation of founding myths, statues, museums, official histories, hall-of-fame portraits, anniversaries and commemorative rituals through which a collectivity tells itself who it is. In Pierre Nora’s terms, the club operates as a lieux de mémoire: a site where a chosen past is consecrated, made visible and put to work in the present. This special issue takes that proposition seriously and asks a single guiding question across different national settings: how does a club’s manufactured heritage actively shape its present.

    Clubs and sporting institutions across the world have become heritage industries in their own right: Barcelona, Real Madrid, Boca Juniors, Flamengo, River Plate, the New York Yankees, the great American college athletic programmes such as Notre Dame and Alabama, and the South African rugby establishment around the Springboks, to name but a few, all now run museums, curate archives, stage centenaries and market memory as both identity and revenue. Yet the historiography of sport has tended to treat this material as backdrop or branding rather than as an object of analysis. The memory-studies tradition — Nora’s lieux de mémoire, Maurice Halbwachs on collective memory, Eric Hobsbawm and Terence Ranger on invented traditions, and Jacques Le Goff on the passage from document to monument — offers an analytical approach for it, but has rarely been brought to bear on sport in a systematic, comparative way. Sport is an unusually fertile site for such an enquiry precisely because its heritage is at once highly visible and intensely contested: rival narratives, erasures and commemorations are fought over openly in the press and among supporters.

    Submission Instructions

    • Word limits, timelines,  formatting preferences: refer to the journal;
    • Details of differente types of papers that will be accepted: Club museums and the architecture of memory / writing and rewriting official club histories / monuments, statues and commemorative space / anniversaries, centenaries and the calendar of memory / memory as a weapon: heritage in club politics / heritage, branding and the market;
    • Abstract deadline: August 31, 2026 (abstracts of approximately 300 words sent to both Luiz Guilherme Burlamaqui (luiz_burlamaqui@hotmail.com) / Renato Coutinho (rscoutinho@id.uff.br)
    • Selection of abstracts: authors notified September 2026 Submission of full articles: April 20, 2027
    • Publication: late 2027, with accepted articles appearing online first as they are accepted following peer review

    Contact Information

    Please contact me at: luiz_burlamaqui@hotmail.com

  • Ennakkotieto – Seminaari: Liikuntapolitiikkaa vuosina 1980−1998

    Paikka: Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO, Sylvi Saimo -sali
    Aika: torstai 3.9.2026 kello 14:00−16:00

    Suomen urheiluhistoriallinen seura järjestää seminaarin ”Liikuntapolitiikkaa vuosina 1980−1998”. Tilaisuudessa julkaistaan opetus- ja kulttuuriministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston ylijohtaja (emeritus) Esko Rannon kirja teemasta.
    Ranto pitää tilaisuuden alussa esitelmän, jossa hän nostaa esille liikuntapolitiikan keskeisiä ilmiötä, asioita ja prosesseja. Samalla Ranto arvioi 1900-luvun lopun perintöä nykypäivän liikuntapolitiikkaan ja esittää omat tulkintansa tuolloin tehtyjen ratkaisujen onnistumisista ja epäonnistumisista.

    Ranto esittää monista tuon ajan liikuntapolitiikan ilmiöistä ja prosesseista asioita, joita ei ole aiemmin julkisuudessa käsitelty. Ne liittyvät muun muassa harjoituskauden doping-testauksen käynnistymiseen Suomessa; 1990-luvun alun järjestörakenneuudistukseen; Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n alkutaipaleeseen sekä Suomen olympiahakemukseen, jolla haettiin vuoden 2006 talviolympialaisia.

    Esitelmän päätteeksi on paneelikeskustelu, jossa mukana ovat muun muassa emeritusprofessori Hannu Itkonen ja SVUL:n yhteysjohtaja (emerita) Kerstin Ehnholm.
    Tarkempi ohjelma tiedotetaan elokuun alussa.

    Suomen urheiluhistoriallinen seura

  • Kesytetyn veden pienoisyhteiskunta

    18.5.2026 – Esa Mangeloja, dosentti, KTT, YTM, TK, Jyväskylän yliopisto

    Tuhansien järvien maamme on myös satojen kunnallisten uimahallien maa. Suomen luonnonmukaiset (runsaat, mutta villit) uimavesistöt on julkisin varoin rakennetussa ja ylläpidetyssä uimahallissa ”kesytetty” turvalliseen ja ennalta-arvattavaan muotoon. Se edustaa siten oivallisesti toisen maailmansodan jälkeistä suomalaisen hyvinvointivaltion rakennusprojektia sosialidemokraattisessa hengessä.

    Juho Saari, Mika Pantzar, Sakari Taipale: Suomela – uimahalli yhteiskunnassa. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisuja nro 179. Liikuntatieteellinen seura, Helsinki 2025, 158 s. ISBN 978-952-5762-35-8

    Yli puolet suomalaisista käy uimahallissa vähintään kerran vuodessa. ”Suomela – Uimahalli yhteiskunnassa” on sosiologinen tutkimus uimahallien monitahoisesta olemuksesta ja yhteiskunnallisesta merkityksestä. Kirjan mukaan uimahalli on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ilmentymä. Kuten kirjoittajat itse toteavat, kyseessä on laajahko essee uimahallin asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa ja suomalaisen yhteiskunnan ominaispiirteiden ilmenemisestä uimahalleissa. Aiempaa tutkimusta uimahalleista on tehty Suomessa varsin vähän, joten on ilahduttavaa, että tämä aukko nyt ainakin osittain tulee täytetyksi.

    Kirjan kirjoittajatrio koostuu kokeneista suomalaisista tutkijoista. Yhteiskuntapolitiikan professori (Jyväskylän yliopisto) Sakari Taipale, Helsingin yliopiston emeritus professori Mika Pantzar ja sosiaali- ja terveyspolitiikan professori (Tampereen yliopisto) Juho Saari muodostavat asiantuntevan kolmikon, joille sosiologian klassikot ja keskeiset kysymyksenasettelut ovat tuttuja. Kirjan lukujen otsikointi kuvaa hyvin siinä käsiteltäviä teemoja: Suomela pienoisyhteiskuntana, uimahalli yhteiskunnassa, yhteiskunta uimahallissa, havainnoitu Suomela, yhteenhiottu Suomela ja uiminen hyvinvointivaltiossa.

    Suomalaisen uimahallin ideaalityypin erisnimeksi kirjoittajat ovat valinneet sanan ”Suomela”. Kirjoittajien mielestä valittu lempinimi on paitsi kohdettaan kuvaava, myös ”hauska”. Kirjan ja erityisesti ”Suomela” sanan huumoripitoisuudesta voinee olla montaa mieltä, ehkäpä se tosiaan on jonkun mielestä hauskakin (?). Termi ”Suomela” viittaa kotimaahamme, Suomeen, mutta assosiaatio voi johdattua lukijalle myös metsätyyppiin ”suo” tai järvissämme harjoitettavaan melomiseen. Lieneekö siinä syntynyt myös kirjoittajille alitajuntainen viittaus vesijuoksijoiden luonnehtimiseen sosiaalisena ryhmänä, joka altaassa (kirjassa olevan lainauksen mukaan) ”kelluu levälauttana”? Vai onko pohjoismainen uimahalli nähtävissä 1970-luvulla poliittista valtaa pitäneen sosialidemokratian parhaimpana hedelmänä, suomettuneena Suomelana? Termin ”Finnlandisierung” voitaisiin nähdä siten parhaiten realisoituvan uimahallien rakennusinnossa.

    Kirjassa tarkastellaan suomalaisen hyvinvointivaltion ja suomalaisten sosiaalista käyttäytymistä maamme lukuisissa julkisin varoin ylläpidetyissä uimahalleissa. Nämä betonijärkäleet, usein sijoittuneina ostoskeskusten ja seurakuntatalojen lähimaastoon, toimivat tyyppiesimerkkeinä yhteisen hyvän kerrosten muodostumisesta ja sosiaalisten normistojen rakentumisesta ja sosiaalisista käytänteistä. Uimahalleissa erilaiset ihmiset ja kansanryhmät kohtaavat toisiaan, samalla sosiaalisesti hioutuvat ja hankautuvat yhteen. Kirjassa kuvataan kaikille uimahallin käyttäjille tuttuja sosiaalisia normeja, kuten hallissa juoksemiskielto ja uimapuvun pakollinen riisuminen suihkussa ja saunassa. Uimahalli todellakin toimii erinomaisena tyyppikuvana suomalaisesta pienoisyhteiskunnasta.

    Kirjassa valotetaan hyvin uimahallin asemaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ilmentymänä. Kunnallinen uimahalli on lähinnä pohjoismainen ilmiö. Etelämpänä uimahallit ovat yleensä urheiluseurojen tai yksityisten yritysten ylläpitämiä. Maamme kuntakartan täyttäminen kunnallisilla uimahalleilla on tärkeä osa kansallista hyvinvointivaltion rakennusprojektia. Maassamme rakennettiin kaupunkeihin runsaasti maauimaloita 1950-luvulla, ja uimahallien rakentaminen käynnistyi 1960-luvulla. Eniten niitä rakennettiin 1970-luvulla (80 uimahallia ja 9 kylpylää), kun Veikkauksen tuotot (Lotto-peli lanseerattiin joulukuussa 1970) ja kuntien verotulojen nousu mahdollisti rakentamisbuumin. 2020-luvun puolivälissä Suomessa onkin jo yli 200 uimahallia ja yli 50 kylpylää.

    Kirjassa ilahduttaa erityisesti runsas ja värikäs kuvitus. Kirjoittajat ovat keränneet runsaan kuvakavalkadin maamme eri puolilta. Tekstin tyylilaji vaihtelee kuivan asiatekstin ja lennokkaan jutustelun välillä. Kirjoittajat itse määrittelevät työnsä edustavan ”lyyristä sosiologiaa”, mikä onkin onnistunut luonnehdinta. Kirjassa kuvataan elävästi mm. saunan lauteilla käytävää dialogien kirjoa ja analysoidaan kokonaisen luvun verran uimahallin ohjekylttien sisäänrakennettuja merkityksiä ja viestejä. Erityisen hauskoja (ja osuvia) ovat kuvaukset miesten saunojen eläkeläisryhmistä, jotka tuntikausia kuluttavat joutoaikaansa ”parantamalla maailmaa” saunan löylyissä.

    Tekstin teemat noudattavat kirjoittajatrion omia kiinnostuksen kohteita. Tämä on valitettavasti johtanut varsin rajoittuneeseen kuvaukseen uimahalleissa tapahtuvasta aktiviteettien kirjosta. Vesijuoksusta, tietokoneavusteisesta vesijumpasta ja vauvauinnista on kirjassa runsaasti kuvauksia, mutta kilpauinti on tyystin sivuutettu. Samoin lukuisat muut lajit, kuten vesipallo, taitouinti, uimahypyt, sukellus, kajakkipoolo, räpyläuinti, uppopallo, jne. olisivat ansainneet ainakin pienen osuuden sivutilasta. Nämä kohtuullisen merkittäviäkin harrastajajoukkoja keräävät lajit on sivuutettu. Sen sijaan varsin kummalliselta tuntuu tässä yhteydessä lukea usean kappaleen verran sauvakävelyn kehityksestä.

    Uimahallit ovat olleet viime aikoina muutenkin esillä mediassa. Suomen Kuvalehti julkaisi laajan artikkelin ”Suihkuseurapiirit” (SK, 8.2.2026), jossa tähänkin kirjaan viitattiin. ”Liikunta & Tiede” lehteen Elina Grundström on kirjoittanut tästä kirjasta kirja-arvostelun otsikolla: ”Kansa ui, miesprofessorit pohdiskelevat”. (Liikunta & Tiede, 1/2026, s.76.). Grundström olisi kaivannut kirjaan enemmän tarkasteltavien teemojen moninaisuutta, muun muassa nais- ja sukupuolentutkimuksen näkökulmaa. Hän moittii lisäksi kirjan sisältävän paljon toistoa ja itsestäänselvyyksiä. Grundströmin kritiikkiin on pakko yhtyä, teksti pomppii aiheesta toiseen sekavasti. Tekstiä on yritetty jaotella selkeästi teemoittain ”uimahalli yhteiskunnassa” ja ”yhteiskunta uimahallissa” mutta tekstissä on paljon toistoa ja päällekkäisyyksiä. Kolmen kirjoittajan tekstien yhteensovittaminen on luonnollisesti haastavaa. Koko teoksen altaanpohjassa kahlattuaan on lukija kuitenkin saanut hyvän kuvan ”Suomelan” merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa.

  • Hypäten maailmalle – hiihtäen kotiin

    18.5.2026 – Seppo Martiskainen, VTM

    Aikana, jolloin vähäisistäkin urheilusaavutuksista ja suurista tavoitteista unelmoivista nykyvuosien kilpaurheilijoista laaditaan elämäkertakirjoja, on syytä toistaa se sama ohje tai neuvo, jonka jollakin ulkomaisella kisamatkalla annoin kolmiloikkamestarillemme Heikki Hervalle: jokainen olympiavoittaja on ansainnut oman kirjansa elämästään ja saavutuksistaan.

    Johanna Hasu: Hypäten maailmalle, hiihtäen kotiin – HEIKKI HASU. Reuna Publishing House Oy, Myllykoski 2026, 383 s. ISBN 978-952-355-305-7

    Heikki Hasun (1926–2025) seitsemän huippu-urheiluvuotta kestäneen urheilu-uran saavutukset eivät olleet vähäiset, mutta hän ei niistä kovin suurta numeroa tehnyt. Johanna Hasu (Heikki Hasun miniä) toteaa, että ”Heikin elämäntyön merkitys on paljon urheilu-uraa laajempi. Jo se, että hän toimitti sotilaspoikana viestejä hiihtäen Myllykoskelta Inkeroisiin ja teki osansa kodin töistä muiden miesten ollessa rintamalla, oli yksi osa taistelusta Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi … Hänen urheilusaavutuksensa ovat nostaneet osaltaan suomalaisten itsetuntoa, ja ainakin paikallisesti ihmiset olivat ylpeitä oman kylän pojan menestyksestä.” (s. 362)

    Heikki Hasu syntyi urheilullisesti kannustavaan perheeseen, sillä Vihtori-isä oli paikallisen urheiluseuran puheenjohtaja ja kilpaurheilija itsekin. Myös äiti Helena kilpaili sekä hiihdossa että urheilussa. Nuoren Heikin harrastukset olivat moninaiset, liikunnasta musiikkiin. Henkisistä kyvyistä kertoo puolestaan jälkimaailmalle kirjassa esitetty erinomainen koulutodistus. Ennen muuta – ”sydämeltään”, kuten kirjan tekijä toteaa – Heikki Hasu oli maanviljelijä, vuodesta 1651 saman suvun hallussa olleen tilan tuleva isäntä, järjestyksessä 11:s.

    Nuoren Heikki Hasun nopeaa nousua kahdessa vuodessa lähes omin avuin kansainvälisestä tuntemattomuudesta yhdistetyn, perinteisen olympialajin, olympiavoittajaksi voi vain ihmetellä. Vuonna 1946 Hasu oli ollut nuorten SM-kisoissa vasta lajin kuudes, eikä vuoden 1948 tammikuun hiihtotuloksetkaan viitanneet siihen, mitä St. Moritzissa tapahtui. Jostakin syystä kaikki vain loksahti kohdalleen. Ne kilpakumppanit, jotka olivat vielä tammikuussa pystyneet kilpailemaan tasapäisesti hiihtoladulla Hasun kanssa, hävisivät olympiakisojen hiihtoladulla minuuttikaupalla. Heikki Hasun hiihtovauhti oli niin kovaa, että hän oli paitsi ylivoimainen yhdistetyn kilpailun hiihtäjä myös lähellä olympiamitalia erikoismiesten joukossa (neljäs).

    St. Moritzin olympiakisat ei ollut Heikki Hasun ensimmäinen ulkomaanmatka, vaan se suuntautui Sundsvalliin Ruotsiin jo vuonna 1947. Valmennusjohdon evästys elintarvikkeita säännöstelevästä Suomesta lähteneille urheilijoille oli poikkeuksellinen: Älkää syökö liikaa.

    Vaikein voitettava Heikki Hasulle oli ns. Kuninkaan kannu (Kongepokalen), Holmenkollenin kisojen yhdistetyn voittajalle annettava palkintopokaali. Vuonna 1953, sen kuudennella yrityskerralla voitettuaan ja tavattuaan kovan kilpakumppaninsa ja ystävänsä Simon Slåttvikin opastamana kruununprinssi Olavin kuninkaallisessa aitiossa, hän oli valmis luopumaan urheilu-urastaan.

    Sitä ennen hän oli voittanut yhdistetyssä olympiakultaa ja -hopeaa, kerran maailmanmestaruuden sekä viestinhiihdossa olympiakultaa ja MM-hopeaa, voittanut yhteensä kuusi SM-kultaa, viisi kertaa Salpausselällä ja kuudesti Ounasvaaralla sekä kahdesti Svenska Skidspelen kisoissa Sundsvallissa ja Falunissa. Näistä kaikista Johanna Hasu kertoo kirjassaan olennaisen. Varsinkin matka lumen puutteesta kärsivään Yhdysvaltoihin Lake Placidin MM-kisoihin vuonna 1950 tuo uutta mielenkiintoista tietoa tapahtumasta.

    Heikki Hasu oli ahkera harjoittelija. Käveltyään päivän kyntöhevosen perässä Hasu saattoi juosta sen päälle vielä 20 kilometrin juoksulenkin. ”Heikki juoksi mäkiä ylös omien sanojensa mukaan tukehtumiseen asti. Sitten hän jatkoi kävelyä niin kauan, että pystyi taas juoksemaan.” Myös hiihtoharjoittelu oli vaativaa, periaatteena kuitenkin se, että harjoittelu ei silti ollut kuolemanvakavaa puurtamista. Ulkopuolisille ihmettelijöille työpäivän päätteeksi tehdyistä pitkistä juoksu- tai hiihtolenkeistä Hasu tyytyi vain toteamaan, että ”pitihän siellä käydä katsomassa, olivatko [kääntöpaikan] tienviitat paikoillaan”. (s. 186–188)

    Mäkihyppytaitoja Hasu hioi uransa alkuvuosina kotimäessä, jossa pisimmät hypyt kantoivat noin 30–40 metriä. Tuntumaa kovavauhtiseen hyppäämiseen ja vaadittavaan telemark-alastuloon Hasu hankki omalaatuisella tavalla. Siitä kertoo Johanna Hasu seuraavasti: ”Talvisin Heikki harjoitteli myös niin, että kannusti hevosen täyteen vauhtiin ja seisoi itse kiikkerässä reessä. Siinä hän sitten itse päättämänsä merkin kohdalla ponnisti ylöspäin ja pyrki tekemään telemark-tyylisen alastulon liikkuvaan rekeen.” (s. 191)

    ***

    Tietokirjan kirjoittamisella on omat haasteensa. On ”miljoona” faktaa, jotka pitäisi tietää tai hankkia tieto jostakin – ja sen jälkeen vielä tarkistaa kirjoitettu teksti useampaan kertaan, sillä kirjoittamistyössäkään kaikki päivät eivät ole yhtä helppoja kuten ei hiihtäjälläkään tai mäkihyppääjällä. Joskus suksi ei luista tai lipsuu taaksepäin, eikä jokainen ponnistus osuu kohdalleen, kuten ei aina kirjoitustyössäkään.

    Johanna Hasu tunnistaa tämän tilanteen ulkopuolisesta avustuksesta kiittäessään: ”Kaikki kirjaan jääneet virheet ovat omiani”. Tässä niistä muutamia esimerkkejä: Talvisodan lentäjäsankari ei ollut Jarmo Sarvanto (s. 52), vaan Jorma Sarvanto; Olympiakomitean pääsihteeri ei ollut Heikki Hara (s. 81 ja 103), vaan tuleva kansaedustaja Erkki Hara; Sirkka Polkunen ei ollut Oslon kisoissa neljäs (s. 153), vaan viides; Veikko Hakulinen ei voittanut Oslossa vuonna 1952 kahta kultaa (s. 154), vaan ainoastaan 50 km. Harmillisin ohilaukaus on tieto Holmenkollenin kisoista 1949, jossa yhdistetyn ja mäkihypyn asiat ovat menneet perusteellisesti sekaisin.

    Hasun poliittisen uran kohdalla kömmähdyksiin kuuluvat ainakin tieto Urho Kekkosen presidenttikausien vuosista 1956–1982 (s. 281, p. o. 1956–1981) ja maininta Heikki Hasun jäsenyydestä perintölakivaliokunnassa (s. 293, p. o. joko perustuslakivaliokunnassa tai jossakin perintöasioita selvittäneessä toimikunnassa).

    ***

    Onnistuneesti Johanna Hasu kuvaa Heikki Hasun elämän tärkeät urheilutapahtumat ja niihin valmistautumisen autenttisin tekstein. Niissä monissa lainataan Heikki Hasun itsensä kertomia tai kirjoittamia kyseisen ajan asioita ja tarinoita. ”Halusin kirjoittaa tämän kirjan niin, että legendan takaa tulee esiin oikea ihminen. Meidän Heikki”, kirjoittaja toteaa. (s. 8)

    Oikean ihmisen elämään kuuluu muutakin kuin urheilu ja kilpaileminen. Kirjan sisällöstä vajaa puolet kuvaa urheiluun liittyviä asioita. Oma osansa kirjassa kuvattua Heikki Hasun elämää olivat päivittäisen maatalon töiden ohella politiikka, yhteiskunnallinen toiminta ja oma perhe. Politiikassa Heikki Hasu oli kolme kertaa Tasavallan presidentin valitsijamiehenä, kahteen otteeseen kansanedustajana sekä useita vuosia Sippolan ja Anjalankosken kunnallispolitiikassa. Yhteiskunnallista sarkaa riitti kynnettäväksi kotitilan ulkopuolellakin, mm. Maaseudun Nuorten Liiton puheenjohtajana sekä paikallisen osuuskaupan ja säästöpankin hallintoelimissä.

    Kirjoittajan mukaan perhe oli Heikki Hasulle tärkeä. Vaimo Marjatta, kolme lasta, seitsemän lastenlasta ja 11 jäsentä seuraava sukupolvea, pitivät olympiasankarin elämässä kiinni viimeisiin vuosiin saakka.

    ***

    Johanna Hasun kirja Heikki Hasusta on lämminhenkinen kertomus miehestä, joka ei tehnyt itsestään tärkeää eikä jokaisen tapaamisen keskipistettä, vaikka hän olikin oman lähipiirinsä ja osin koko Suomen sankari ja julkkis. Samalla kirja on 100 vuotta kestävä aikamatka Suomen historiaan eli aikaan, jolloin tätä maata rakennettiin nykyisin horjahtelevaksi hyvinvointivaltioksi ja jolloin sitä puolustettiin ulkoisia uhkia vastaan. Urheilu ja varsinkin kilpaurheilu kuuluivat mukaan siihen aikakauteen – menneeseen aikaan, jolloin Suomi oli urheilun suurvalta.

    Näissä kaikissa riennoissa Heikki Hasu oli mukana merkittävällä henkilökohtaisella osuudellaan. Heikki Hasu kuoli 5.4.2025, sen hetken vanhimpana suomalaisena olympiavoittajana.

  • KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN 2026

    Suomen urheiluhistoriallinen seura ry
    Finlands idrottshistoriska förening r.f.

    Suomen urheiluhistoriallisen seuran jäsenet kutsutaan vuosikokoukseen, joka pidetään maanantaina 20.4.2026 klo 17.30 alkaen Jyväskylän yliopistolla H-talossa, Seminaarinkatu 15, Jyväskylä.

    Tarjoilun vuoksi pyydetään ennakkoilmoittautumista seuran puheenjohtaja Heikki Roiko-Jokelalle (heikki.roiko-jokela [at] jyu.fi)

    VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

    1. Kokouksen avaus ja sen laillisuuden toteaminen
    2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta
    3. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien sekä ääntenlaskijoiden valitseminen
    4. Esityslistan hyväksyminen
    5. Vuoden 2025 toimintakertomuksen hyväksyminen
    6. Vuoden 2025 tilinpäätös ja toiminnantarkastajien kertomus
    7. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle
    8. Seuran puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan ja enintään kahdeksan, vähintään neljän muun hallituksen jäsenen valinta
    9. Toiminnantarkastajien ja varatoiminnantarkastajien valinta
    10. Talousesitys vuodelle 2026 sekä päätös jäsenmaksun suuruudesta vuodelle 2026
    11. Muut mahdollisesti esille tulevat asiat
    12. Kokouksen päättäminen

    KALLELSE TILL ÅRSMÖTE

    Medlemmarna i Finlands idrottshistoriska förening kallas härmed till årsmöte måndagen den 20.4.2026, kl. 17.30 i Jyväskylä universitet, H-huset, Seminaarinkatu 15, Jyväskylä.

    På grund av kaffeservering önskas förhandsanmälan till klubbens ordsförande Heikki Roiko-Jokela (heikki.roiko-jokela [at] jyu.fi)

    ÅRSMÖTETS FÖREDRAGNINGSLISTA

    1. Mötets öppnande och konstaterande av beslutförhet
    2. Val av mötets ordförande och sekreterare
    3. Val av protokolljusterare och rösträknare
    4. Godkännande av föredragningslistan
    5. Verksamhetsberättelsen 2025
    6. Bokslut 2025 och revisionsberättelse
    7. Beviljande av ansvarsfrihet åt styrelsen
    8. Val av ordförande, viceordförande, sekreterare, kassör samt minst fyra, högst åtta styrelsemedlemmar
    9. Val av verksamhetsgranskare och suppleanter
    10. Budget för år 2026 samt fastställande av medlemsavgifter för år 2026
    11. Övriga ärenden
    12. Mötets avslutande