Lounasheimo, Ilmo (1920–2014)
Urheilutoimittaja, tietokirjailija, nyrkkeilytuomari, nyrkkeilyn järjestövaikuttaja, Valtionrautateiden liikennetarkastaja
Ilmo Lounasheimo oli suomalainen nyrkkeilyyn erikoistunut urheilutoimittaja. Hän käytti kirjoittajana nimimerkkejä Jab ja Kohokoukku. Lounasheimo oli aktiivisesti mukana myös urheilun järjestötoiminnassa, esimerkiksi hän oli yksi Urheilutoimittajain liiton hallituksen pitkäaikaisimmista jäsenistä. Lounasheimon kirjoittama nyrkkeilyn tietokirja ”Kehän sankarit” valittiin Suomessa vuoden urheilukirjaksi 1987. Ansioistaan hänelle on myönnetty Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi 1981 ja Pro Urheilu -mitali 2013.
Suomen urheilutoimittajakunnan suuriin nimiin kuuluva Ilmo Lounasheimo syntyi Viipurissa joulukuussa 1920. Rautatieläisperheen poikana hän kiersi ympäri Suomea ja kävi koulunsa Kajaanissa. Sieltä matka jatkui Turkuun, jossa Turun Tovereiden vankka juoksijakaarti sai oivallisen vahvistuksen tulokkaasta. Pikajuoksu olikin Lounasheimon varsinainen urheilulaji. Nuoruusvuosinaan hän kilpaili tiettävästi sekä nyrkkeilyssä että pikajuoksussa. Suomalainen ammattinyrkkeilijä Gunnar Bärlund oli Lounasheimon nuoruuden idoli ja osin Bärlundin ansiosta nyrkkeilystä tuli Lounasheimon rakkain urheilumuoto. Bärlund nousi parhaimmillaan Ringin listalla raskaansarjan silloisen maailmanmestarin Joe Louisin toiseksi haastajaksi marraskuussa 1938.
Ilmo Lounasheimo osallistui luutnanttina jatkosotaan 1941–1944. Asemasodan ajalta löytyy rintamalla otettu valokuva, jossa hän poseeraa nyrkkeilyhanskat kädessään teltan katveeseen nuoratun neliön vieressä. Nyrkkeilyssä hän ei silti omien sanojensa mukaan oikein pärjännyt, mutta laji yhdisti myös kehän ulkopuolella. Rintamakavereihin kuului nimittäin muun muassa nyrkkeilyä jonkin verran harrastanut kaukopartiomies ja Mannerheim-ristin ritari Viljo Suokas.
Lounasheimo edusti sotien jälkeen Turun Weikkoja (1945–1952), mutta muutti sittemmin Helsinkiin, jossa seuroiksi vaihtuivat ensin Helsingin Tarmo ja hieman myöhemmin Helsingin Työväen Nyrkkeilijät. Siviiliammatiltaan hän oli varsinaisesti Valtionrautateiden liikennetarkastaja.
Lounasheimo alkoi vuodesta 1951 kirjoitella freelance-toimittajana urheiluaiheisia artikkeleita lehtiin. Hän kirjoitti jutun nyrkkeilyn raskaansarjan mestareista ruutupaperille, vei sen Turun Sanomien toimitukseen ja kysyi: ”Voisiko tuosta tehdä jotain”. Juttu julkaistiin näyttävästi ja Lounasheimo innostui. Helsinkiin muutettuaan hän tapasi siellä muun muassa oppi-isänsä, urheilutoimittajat Tauno Aron ja Helge Nygrénin. Lounasheimon toimittajanura alkoi varsinaisesti TUL-lehdessä ja Urheilun Kuva-Aitassa. Aikaa myöten hän siirtyi Uuden Suomen ja sittemmin Iltalehden toimittajaksi. Lounasheimo laati tuhansia artikkeleita, selostuksia ja arviointeja monesta lajista, etenkin nyrkkeilystä, nimimerkeillä Kohokoukku ja Jab. Hänen kirjoituksiaan julkaistiin valtakunnallisissa päivä-, aikakaus- ja urheilulehdissä kuten edellä mainituissa Urheilun Kuva-Aitassa (1953–1968), TUL-lehdessä (1954–1959), Suomen Urheilulehdessä (1960–2000), Uudessa Suomessa (1960–1991) ja Iltalehdessä (1980–).
TUL:n puolella Lounasheimon kirjoituksia ns. porvarilehdiksi koetuissa julkaisuissa seurattiin tarkasti. Poliittiset aatteet elivät tuolloin voimakkaana urheilussakin ja jotkut epäilivät Lounasheimon vaihtaneen ”leiriä”. Turhaan, sillä hän pysyi linjalleen uskollisena – urheilu oli olennaista, ei poliittiset tuulet. Hänen laajaa tietämystään hyödynnettiin vuosikaudet, kun toimittajat nimesivät eri lajien parhaita urheilijoita. Tuottelias lehtitoimittajanura jatkui loppuun saakka Lounasheimon koossa pitämän Ringside-lehden palstoilla.
Televisiossa pyörinyt tietokilpailuohjelma Tupla tai kuitti teki Lounasheimosta kuuluisuuden 1950-luvun lopulla. Ohjelmaa juontaneen Kirsti Rautiaisen mies, Tauno, oli paljon mukana myös nyrkkeilyssä. Lounasheimo sopi pääsystä mukaan ohjelmaan ja voitti 1958 sieltä satatuhatta markkaa – nykyisen elinkustannusindeksin mukaan muunnettuna 2430 e.
Lounasheimosta tuli vuosikymmenten saatossa myös tunnettu selostaja radion ja tv:n puolella. Tätä avitti tietokilpailuohjelman lisäksi tutustuminen Pekka Tiilikaiseen ja Paavo Noposeen. Lounasheimon persoonallinen ääni kelpasi myös monen imitaattorin ohjelmaan. Yleisradion ja television vakinaisena avustaja hän toimi 1958–1991. Tämän jälkeen Lounasheimo toimi jonkin aikaa FilmNet/SuperSport (1993–1997) kanavan avustajana.
Selostustehtävien merkeissä hän oli muun muassa kesäolympialaisissa 1960–1988 ja talviolympialaisissa 1972–1976. Lajikohtaisiin arvokisoihin lukeutuvat luonnollisesti lukuisat nyrkkeilyn kansainväliset kisat, kuten esimerkiksi lajin maailmanmestaruuskilpailut Havannassa (1974), Belgradissa (1978), Münchenissä (1982) ja Renossa (1986, 1989, 1993) sekä useat EM-kilpailut ja maaottelut.
Ilmo Lounasheimo työskenteli varsin laaja-alaisesti nyrkkeilyn parissa. Järjestöpuolen tehtävät lajin puitteissa alkoivat lähes samoihin aikoihin kuin toimittajan ura lehdistön puolella. Helsingin Työväen Nyrkkeilijöitten (HTN) Urho Niemenkari nimittäin houkutteli Lounasheimon Helsingin olympiakisoihin (1952) toimitsijaksi. Lounasheimo työskenteli lopulta lajin parissa vuosikausia kehätuomarina, kirjurina, kuuluttajana ja ennen kaikkea tietenkin tarkkasilmäisenä toimittajana, joka pääsi haastattelemaan jopa legendaarista Muhammed Alia. Ring sidesta Lounasheimo seurasi tuhannet kotimaan tapahtumat, kansanväliset suurturnaukset ja kymmenkunta raskaan sarjan MM-ottelua Amerikoissa.
Ilmo Lounasheimo suostuteltiin 1950-luvun puolivälissä HTN:n puheenjohtajaksi. Hän oli myös TUL:n nyrkkeilyjaoston puheenjohtaja ja toimi monesti matkanjohtajana, kun nyrkkeilyjoukkue matkusti liiton ystävyysmaihin. Vastaavia tehtäviä tuli myöhemmin vastaan Suomen Nyrkkeilyliiton puolella jopa EM-tasolla. Lounasheimo toimi lisäksi kansainvälisenä nyrkkeilytuomarina 1950- ja 1960-luvuilla.
Tuohon aikaan suomalaisen urheilun jakautuminen työläis- ja porvariurheiluun oli kiihkeää. Sopuisaa Lounasheimoa meno ei miellyttänyt, ja hän erosi HTN:n johtajan paikalta. Luonteensa mukaisesti Lounasheimo perusti uuden poliittisesti sitoutumattoman seuran, Kehä-60:n. Tarkoitus oli hyvä, mutta tuon ajan ilmapiirissä idealistinen ajatus kuoli nopeasti. Huolimatta näkemyseroista, HTN:tä Lounasheimo ei hylännyt koskaan. Viimeiseen saakka hän oli aina mukana Viattomien lasten päivänä 28. joulukuuta pidettävässä HTN:n perustamisen juhlatilaisuudessa. Siellä Lounasheimo vanhoine kumppaneineen muisteli menneitä.
Ottaen huomioon, että Lounasheimo ei ollut päätoiminen urheilutoimittaja ennen kuin siirtyi VR:ltä eläkkeelle 1985, hänen uransa urheilun parissa on todella pitkä ja laaja-alainen. Lounasheimo oli kaiken muun lisäksi 18 vuotta Urheilutoimittajien liiton hallituksessa ja 20 vuotta Vuoden parhaat –toimikunnassa; 12 vuotta sen puheenjohtajana. Toimikunta valitsee nimensä mukaisesti vuoden parhaan urheilijan.
Ilmo Lounasheimo oli myös tuottelias urheilukirjailija. Hänen lukuisista teoksistaan 800-sivuinen Kehän sankarit (1987) valittiin aikanaan vuoden urheilukirjaksi. Objektiivisuutensa vuoksi Lounasheimo nautti urheilupiireissä suurta arvonantoa. Eikä vain siksi, koska hän oli äärettömän avulias. Hänelle saattoi ”leiristä” riippumatta huoleti soittaa pulmatilanteessa ja kysyä neuvoa. Vastaus tuli aina ystävällisesti.
Lounasheimo sai runsaasti tunnustuksia ja palkintoja elämäntyöstään, Erityisen mieluisa hänelle oli joulukuussa 2013 myönnetty Pro Urheilu -mitali. Se, jos mikä kuvastaa Lounasheimoa, miestä joka eli ja hengitti urheilun puolesta. Esa Sulkava kirjoitti osuvasti muistokirjoituksessa ystävästään: ”Lounasheimoa on tituleerattu pitkään nimellä nyrkkeilyn Grand Old Man. Grand hän todella oli, mutta tuskin Old, Ilmohan oli vireä mies loppuun saakka. Päivää ennen kuolemaansa hän katseli MM-jalkapalloilun jännitysfinaalin. Sen jälkeen suuri urheilumies saattoi lähteä.”
Liiteosio
Ilmo Antero Lounasheimo S 16.12.1920 Viipuri, K 14.7.2014 Helsinki. Vaimosta, lapsista ja vanhemmista ei tietoa.
Ura. Valtionrautateiden liikennetarkastaja.
Freelance-urheilutoimittaja 1951–. Kirjoittanut enimmäkseen nyrkkeilystä muun muassa Urheilun Kuva-Aittaan (1953–1968), TUL-lehteen (1954–1959), Suomen Urheilulehteen (1960–2000), Uuteen Suomeen (1960–1991) ja Iltalehteen (1980–). Vakinainen avustaja radiossa ja televisiossa (1958–1991) sekä FilmNet/SuperSport-kanavalla (1993–1997).
Selostajana ja toimittajana kesäolympialaisissa 1960–1988 sekä talviolympialaisissa Sapporossa 1972 ja Insbruckissa 1976. Nyrkkeilyn MM-kilpailuissa Havannassa 1974, Belgradissa 1978, Müchenissä 1982 ja Renossa 1986, 1989, 1993.
Luottamustoimet. WBHA:n (kansainvälisen nyrkkeilyhistorioitsijoiden yhdistyksen) jäsen 1962-; Urheilutoimittajain Maailmanjärjestön (Association Internationale de la Presse Sportive, AIPS) nyrkkeilykomission jäsen 1971–1993.
Olympiakisojen nyrkkeilytoimitsija 1952; Suomen Olympiayhdistyksen valtuuskunnan jäsen Suomen Nyrkkeilyliiton edustajana 1955–1964; TUL:n nyrkkeilyjaoston/-valiokunnan puheenjohtaja 1955–1957; Nyrkkeilyn yhteistoimintavaliokunnan jäsen 1956–1959; Suomen Olympiayhdistyksen valtuuskunnan jäsen 1957–1967; Valtionrautateiden Urheilijoiden (VRU) urheilutoimikunnan jäsen 1957–1960; Urheilutoimittajien hallituksen jäsen 1966–1977, 1979–1984; Suomen Nyrkkeilyliiton pr-valiokunnan jäsen 1967, 1971–; Suomen Ammattinyrkkeilyliiton sihteeri 1968–1969; Vuoden parhaat valiokunnan jäsen 1971–, puheenjohtaja 1974–1982; Helsingin Urheilutoimittajat ry:n hallituksen jäsen 1976–1984; Suomen radio- ja TV-toimittajien liiton hallituksen jäsen 1976–1985.
Turun Toverit; Turun Weikot 1945–1952; Helsingin Tarmo 1952–1957 (johtokunnan jäsen); Helsingin Työväen Nyrkkeilijöiden puheenjohtajana 1957–1960 ; Kehä-60 (nyrkkeilyseuran perustaja) 1960-.
Ansiomerkit. Pro Urheilu -mitali 2013; Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi 1981; Suomen Urheilumuseosäätiön kunniakirja työstä urheilukirjallisuuden parissa 2004.
Suomen Ammattinyrkkeilyliiton kunniajäsen; Suomen Nyrkkeilyliiton kunniajäsen; Suomen Nyrkkeilyliiton ”Hall of Fame” –jäsen 2006; Suomen Nyrkkeilyliiton vuoden tiedottaja 2002; Urheilutoimittajien kultainen ansiomerkki 1981; Nyrkkeilyliiton hopeinen ansiomerkki 1966; SVUL:n hopeinen plaketti 1973; Ringside Clubin kunniajäsen nro 1.
Suomen Valkoisen Ruusun 4 luokan ansiomerkki 1943; Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki 1975.
Tuotanto. Ilmo Lounasheimon kirjalliseen tuotantoon kuuluvat muun muassa seuraavat teokset: Miljoonanyrkit, kertomus ammattinyrkkeilystä ja sen mestareista (1966), Kulta-Kalle kertoo (1970), Hyvät nyrkkeilyn ystävät… Muistelmia suomalaisesta ammattinyrkkeilystä (Elis Askin tarina, 1974), Lahden Talkoourheilu r.y. 1928–1978 50-v historiikki (1978), Suomen Rautatieupseerien 40-v historiikki (1978), Vuoden parhaat 1979 (Matti Salmenkylän ja Risto Taimen kanssa), Kehän sankarit (1987, vuoden urheilukirja Suomessa), Urheilukorttisarjan toimituskunnan jäsen (1977–1981), Mitä-Missä-Milloin kansalaisen vuosikirjan urheiluosuus 1971–1986; Ratinasta maailmalle – Tampereen Voimailuseura ry 1931–1991 (Pekka Kuuselan kanssa, 1991), ”Kuusi vuosikymmentä nyrkkeilyä 1923–1983” (Suomen Nyrkkeilyliiton 60-vuotis historia, 1983); Kehän Ääreltä – 70 vuotta suomalaista nyrkkeilyä (Atle Salokankaan kanssa 1993), Miehet ilman paitaa (2006) sekä useita artikkeleita urheilun tietokirjoissa kuten Focus Urheilu, Suuri Olympiateos ja Urheilumme Kasvot.
Urheilusaavutukset. Nyrkkeilytuomarikurssi 1948; AIBA -kansainvälinen kehätuomari 1957–1967; arvostelutuomarina Moskovan EM-kisoissa (1963); Olympiakisojen nyrkkeilytoimitsija (1952). EM- ja maajoukkueiden johtajana useita kertoja 1953–.
Lähteet. Arponen, Antti O. Amatööreistä ammattilaisiksi. Urheilutoimittajien Liitto 1931–1991. Urheilutoimittajien Liitto, Helsinki 1991; Laitinen, Ilkka. Lounasheimo kertasi IL:lle vaiheikasta uraansa. [Julk. 16.7.2014]. [Viit. 20.3.2016]. www.iltalehti.fi/urheilu/2014071618494754_ur.shtml ; Paikoillenne valmiit… Suomen urheilutoimittajat 2006. Päätoim. Juha Kanerva. Suomen Urheilutoimittajien liitto, Helsinki 2006; Sulkava, Esa. Ilmo Lounasheimo (muistokirjoitus). Helsingin Sanomat. [Viit. 10.3.2016]. www.hs.fi/muistot/a1305852103627 ; Suomen Nyrkkeilymuseoyhdistys ry. Hall of Fame. [Viit. 28.5.2013]. www.nyrkkeilymuseo.fi/halloffame.html ; Suomen Urheilutoimittajat. Urheilutoimittajain liitto 1931–1964. Toim. Frans Saastamoinen. Urheilutoimittajain liitto, Helsinki 1965; Suomen Urheilutoimittajat 1986. Toim. Antti O. Arponen. Suomen Urheilutoimittajat, Helsinki 1986; Urheilumme kasvot 4. Vesiurheilu, voimailu ja voimistelu. Vastaavat toim. Risto Rantala ja Markku Siukonen. Toinen painos. Skandia Kirjat, Jyväskylä 1974; Urheilutoimittajain Liiton matrikkelitoimikunta. Toim. Ilmo Lounasheimo (pj) et al. Urheilutoimittajain Liitto, Helsinki 1986.
Kirjoittaja(t): Jyrki Talonen
Julkaistu 20.12.2017
Artikkelitekstin pituus: 7244 merkkiä
Urheiluvaikuttajat-verkkojulkaisu
Suomen urheiluhistoriallinen seura ry