Kirjoittajakutsu vuosikirjaan 2018

Suomen urheiluhistoriallinen seura julkaisee jälleen vuosikirjan. Teokseen voi lähettää yleisesti urheiluhistoriaa käsitteleviä artikkeleita. Artikkelin on mahdollista kirjoittajan niin halutessa käydä […]

Lue lisää »

#ISHPESIntro

Have you been featured on our social media pages? We’re running a campaign to feature all of our members under […]

Lue lisää »

ISHPES Congress 2018

International Society for the History of Physical Education and Sport to be held in MÜNSTER, GERMANY, on July 18-21, 2018. […]

Lue lisää »

Näytä kaikki »

Tuominen, Kalevi (1927–)

Valmennuspäällikkö, urheiluvaikuttaja

Kalevi ”Kallu” Tuominen on yksi tunnetuimpia suomalaisia valmentajia. Hänen valmentamansa koripallomaajoukkue oli 1960-luvulla Euroopan huipulla ja pääsi mukaan Tokion olympiaturnaukseen. Olympiakomitean ensimmäisenä valmennuspäällikkönä Tuominen toimi 1969─1992. ”Valmentajien valmentajana” hän halusi parantaa urheilijoiden harjoitusedellytyksiä ja lisätä eri lajien välistä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä.


Kalevi Tuominen harrasti nuorena monipuolisesti urheilua. Lajeina olivat jalkapallo, jääkiekko, jääpallo, mäkihyppy, nyrkkeily ja suunnistus. Hän pelasi myös koripalloa, josta tuli hänen päälajinsa. Tuominen pelasi koripallon SM-sarjaa Tampereen Pyrinnössä. Ilves-Kissoissa hän kuului yhden kauden ajan jalkapallon SM-sarjamiehistöön.

Voimistelunopettajaksi opiskellut Tuominen kuului koripallossa Helsingin olympiakisojen valmennusryhmään. Hän putosi joukkueesta viime vaiheessa kesällä 1952 oman käsityksensä mukaan urheilupoliittisen pelin tuloksena. SVUL:n Koripalloliiton ja TUL:n muodostama yhteistyövaliokunta päätti valita joukkueeseen kahdeksan SVUL:n ja kuusi TUL:n pelaajaa. Tuominen oli myös käsipallossa maajoukkuetason pelaaja.

Tuomisesta tuli 1955 Koripalloliiton valmentaja ja seuraavana vuonna päävalmentaja. Hän kiersi kouluttamassa valmentajia ja johti kesäleirejä Vierumäellä, Kuortaneella ja Pajulahdessa. Tuominen sai uusia vaikutteita 1960 tekemältään opintomatkalta Yhdysvaltoihin, jossa hän kävi seuraamassa koripallovalmennusta yliopistokoripallon huippujoukkueissa. Hän arvioi saaneensa erityisesti ”psykososiologista kokemusta”, jota hän myös käytti Suomessa. Tuominen muun muassa teetti maajoukkueelle 1963 psykologiset testit, joiden tuloksia hän hyödynsi peluuttamisessa.

Suomen koripallojoukkue selviytyi Tokion 1964 olympiakisoihin karsintojen kautta. Saavutus on edelleen ainutlaatuinen suomalaisessa joukkueurheilussa. Joukkue sijoittui kuudentoista joukkueen turnauksessa yhdenneksitoista. EM-kisoissa 1967 Suomi oli kuudes. Tuomisen johdolla maajoukkue pelasi 196 A-maaottelua, joista kertyi 107 voittoa.

Jukka Uunila järjesti Tuomisen Olympiakomiteaan 1965 perustetun valmennusvaliokunnan jäseneksi. Koripallomiehen tinkimätön ote oli tehnyt vaikutuksen Uunilaan. Tuomisesta tuli 1969 Olympiakomitean ensimmäinen päätoiminen valmennuspäällikkö. Nimityksen pohjusti komitean johtoon noussut Uunila. Koripallomiehen valinta herätti närää yleisurheilu- ja hiihtopiireissä.

Tuominen kehitti Olympiakomitean koulutusjärjestelmää palvelemaan huippu-urheilusta vastaavien liittojen valmennusta. Hän osallistui myös stipendijärjestelmän kehittelyyn ja oli ideoimassa Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön perustamista.

Tuominen halusi lisätä valmentajien yhteistyötä. Hän käynnisti 1970-luvulla Ellivuoren valmentajaseminaarit, joiden tarkoituksena oli saada eri lajien valmentajat vaihtamaan tietoutta keskenään. Tilaisuudet muuttuivat usein ”Kallu-show’ksi”, joiden aikana hän kuuluvalla äänellään käsitteli laveasti valmentamista ja urheilun ajankohtaisia kysymyksiä.

Tuominen on tunnettu värikkäistä lausunnoistaan. Neuvostoliittoon ja sosialistiseen järjestelmään suunnatut, ajan ilmapiirissä epäkorrektit, heitot herättivät huomiota 1970-luvulla. Tuominen esiintyi myös kovan arvostelun kohteeksi joutuneen huippu-urheilun puolestapuhujana. Hän moitti televisiossa 1971 jopa tasavallan presidentti Urho Kekkosta, joka oli Jyväskylässä pitämässään ”sporttipuheessa” esittänyt kriittisiä näkemyksiä SVUL:sta ja huippu-urheilusta. Tuominen näkee Lasse Virénin, Juha Väätäisen ja Pekka Vasalan voittojen vieneen lopullisesti terän sekä Kekkosen että Jyväskylän tutkijoiden huippu-urheilukritiikiltä.

Dopingin vaikutukset ulottuivat yhä syvemmälle urheiluun 1970─1980-luvuilla, mikä vaikutti myös valmennuspäällikön työhön. Kaksi päivää ennen Montrealin heinäkuussa 1975 pidettyjä olympiaesikisoja Suomen joukkue sai muiden maiden ohella tiedon, että IAAF järjestää dopingtestejä kilpailuissa. Suomen joukkueen johtoon kuuluneet joukkueen johtaja Pertti Paloheimo, Kalevi Tuominen, lääkäri Helmer Kvist ja valmennuspäällikkö Antti Lanamäki selvittivät, ketkä olivat käyttäneet anabolisia steroideja. Kiinnijäämisvaarassa olleet urheilijat saivat Kvistiltä lääkärintodistuksen sairaudesta tai loukkaantumisesta. Suomessa vielä olleille lähti käsky pysyä kotimaassa.

Montrealin olympiakisojen alla Suomen joukkueen urheilijat vastaanottivat sittemmin paljon kohua herättäneen ”Kallun paimenkirjeen”. Se sisälsi Helmer Kvistin laatimat toimintaohjeet siltä varalta, että urheilija oli käyttänyt harjoituskaudella anabolisia steroideja. Tuominen otti kisojen jälkeen julkisuuteen tulleen kirjeen kokonaan vastuulleen. Sen lähettämisestä päätti kuitenkin Suomen Olympiakomitean johto, kun Ruotsista oli saatu tieto testausten tehostumisesta.

Los Angelesissa 1984 tapahtuneen Martti Vainion dopingkäryn jälkeen Tuominen joutui erityisen kovan paineen alle. Monet penkkiurheilijat uskoivat Vainion syyttömyyteen ja näkivät herrojen hylänneen hänet. Tuominen joutui syksyllä 1984 vatsaoireiden takia lyhyeksi ajaksi sairaalaan. Vähitellen Vainion uskottavuus kuitenkin mureni ja kohu laantui.

Tuomisesta tuli Suomen Olympiakomitean valmennuspäällikkönä valmentajien valmentaja, jona hän myös on nauttinut laajaa arvostusta. Valmentajan on oltava hänen mukaansa täydellä sydämellä asiansa takana. Tuomisen valmennusajattelu kiteytyy ajatukseen ”syty ja sytytä”. Tuomisen intohimoinen suhde urheiluun vaikutti hänen oman käsityksensä mukaan osaltaan siihen, että hänen kaksi ensimmäistä avioliittoaan päättyi eroon.

Eläkevuosinaan Tuominen on ottanut usein kantaa urheiluelämän ilmiöihin. Hän on myös johtanut Espoon liikunnan kehittämisryhmää, johon kuuluu kaupungin urheiluseurojen edustajia.


Liiteosio

Kalevi Vilho Tapio Tuominen S 9.8.1927 Vesilahti. V Konduktööri Vilho Jalmari Tuominen ja Katri Elisabeth Rauhala.

Ura. Ylioppilas 1949, Tampereen klassillinen lyseo; voimistelunopettaja 1952, Helsinki; Kansanhiihtojen toiminnanjohtaja 1953–55; Koripallomaajoukkueen valmentaja 1955─56 ja päävalmentaja 1955─69; Mäkelänrinteen yhteiskoulun liikunnanopettaja 1961─65; Koripalloliiton toiminnanjohtaja 1964; Helsingin yliopiston voimistelulaitoksen tuntiopettaja 1953─64, poikien urheilun lehtori 1965─74; Olympiakomitean valmennuspäällikkö 1969─92.

Luottamustoimet. Kansainvälisen Koripalloliiton valmentajayhdistyksen johtokunnan jäsen 1957─69; Oppikoulujen liikuntakasvatusohjelman suunnittelukomitean jäsen 1959─60; Sisäliikuntatilojen suunnittelua käsitelleen komitean jäsen 1966─67; Olympiakomitean valmennusvaliokunnan jäsen 1965─69; SVUL:n koulutusvaliokunnan varapuheenjohtaja 1969─71; SVUL:n tieteellisen valiokunnan jäsen 1965─71; Urheilupsykologisen yhdistyksen hallituksen jäsen 1982─90; Urheilulääketieteen säätiön varapuheenjohtaja 1984─93; Helsingin Urheilulääkäriaseman johtokunnan puheenjohtaja 1985─92; Suomen Urheiluopiston johtokunnan jäsen 1987─93; Kilpa- ja Huippu-urheilun tutkimuskeskuksen hallituksen jäsen 1991─92; Urheilun Ammattienedistämissäätiön asiamies 1991─2006. Espoon liikunnan ja urheilun kehittämisryhmän puheenjohtaja 1995─2008; Lastenklinikan Kummit ry:n puheenjohtaja 1999─2010; Valmennus-lehden toimituskunnan puheenjohtaja 1978─93; Suomen Urheilulehden avustaja 1951─55 (nimimerkki Karles); Helsingin Sanomien avustaja 1956─69.

Ansiomerkit. Puolustusvoimien ansiomitali; opetusneuvos 1991; Suomen Liikunnan ja Urheilun suurristi 2003; SLU:n kultainen ansiomerkki 2006, elämäntyöpalkinto Suomen urheilugaalassa 2014; SVUL:n hopeinen ansiomerkki; Koripalloliiton kultainen ansiomerkki; Koripalloliiton Hall of Famen (ent. ”Legendat”) jäsen 2009; Jääkiekkoliiton kultainen ansiomerkki; Urheilupsykologisen yhdistyksen kunniajäsen 1992; Tampereen Pyrinnön kunniajäsen. Tampereen Pyrintö nosti Tuomisen pelipaidan kattoon tämän pelinumerolla 15 vuonna 2014.

Tuotanto. Koripallo, koripalloilun alkeisopas. Suomen Koripallo- ja Lentopalloliitto, Helsinki 1960; Kallun muistelmat. Yhdessä Ville Vainion kanssa. WSOY Porvoo / Helsinki / Juva, 1998; Raision urheilu- ja liikuntatoimen historia. Raision kaupunki, Raisio 1994; Syty ja sytytä, valmentavan johtamisen filosofia. Yhdessä Tapio Aaltosen ja Heikki Pajusen kanssa. Talentum, Helsinki 2005, 2010.

Urheilusaavutukset. Koripallon SM-hopea 1958, Tampereen Pyrintö; 14 kautta SM-sarjassa; käsipallon SM-hopea ja cup-mestaruus; 11 maaottelua koripallossa, 1 käsipallossa; kuului koripallon EM-joukkueeseen 1955.

Julkiset muotokuvat ja muistomerkit: –

Henkilön mukaan nimetty: –

Lähteet. Tuominen Kalevi, Vainio Ville. Kallun muistelmat. WSOY, Helsinki 1998; Kokkonen Jouko, Pyykkönen Teijo. Suomalainen urheilujohtaja itse asiasta kuultuna. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi no. 24. Liikuntatieteellinen Seura, Helsinki 2011; Kalevi Tuomiselle SLU:n kultainen ansiomerkki, Liikunnan ja Urheilun Maailma 8/2006; Kuka kukin on 1990, henkilötietoja nykypolven suomalaisista. Toim. Leena Tarkka et al. Otava, Helsinki 1990.

Kirjoittaja(t): Jouko Kokkonen

Julkaistu 20.12.2017

Artikkelitekstin pituus: 5305 merkkiä
Urheiluvaikuttajat-verkkojulkaisu
Suomen urheiluhistoriallinen seura ry