Kirjoittajakutsu vuosikirjaan 2018

Suomen urheiluhistoriallinen seura julkaisee jälleen vuosikirjan. Teokseen voi lähettää yleisesti urheiluhistoriaa käsitteleviä artikkeleita. Artikkelin on mahdollista kirjoittajan niin halutessa käydä […]

Lue lisää »

#ISHPESIntro

Have you been featured on our social media pages? We’re running a campaign to feature all of our members under […]

Lue lisää »

ISHPES Congress 2018

International Society for the History of Physical Education and Sport to be held in MÜNSTER, GERMANY, on July 18-21, 2018. […]

Lue lisää »

Näytä kaikki »

Kotkas, Kallio (1908–1982)

Varatuomari, urheilutoimittaja, urheilu- ja yritysjohtaja

Kotkas Kallio oli vahva urheilun järjestöelämän vaikuttaja, joka aloitti urheilutoimittajana ja toimi sittemmin sekä 1940 pitämättä jääneiden että 1952 olympiakisojen taustaorganisaatioissa näkyvässä osassa. Hän teki vuosikymmenen mittaisen päivätyön SVUL:n pääsihteerinä, jonka jälkeen siirtyi Oy Veikkaustoimisto Ab:n palvelukseen. Kallio kehitti 1960-luvulla suomalaista veikkaustoimintaa osaltaan kaupallisempaan ja markkinointia painottavampaan suuntaan, ja oli tekemässä ratkaisevaa päätöstä lottopelin käyttöönotosta.


Kallio, alkuperäiseltä nimeltään Kalju Kotkas syntyi virolaisen perheen esikoiseksi Helsingissä. Hänen isänsä Juhan Kotkas oli tunnettu viulisti, pedagogi ja myöhemmin konserttimestari, joka soitti myös Venäjän laivaston orkesterissa. Vanhempiensa avioeron jälkeen Kallio muutti 1918 pysyvästi Suomeen äitinsä ja kolmen sisaruksensa kanssa, isän jäädessä Viroon. Kallio ei tuon jälkeen ollut isäänsä missään yhteydessä kolmeenkymmeneen vuoteen. Äiti avioitui myöhemmin suomalaisen varatuomari Hugo Miilumäen kanssa, mistä liitosta syntyi perheen viides lapsi, tuleva korkeushypyn Euroopan mestari Kalevi Kotkas. Seiväshypyn kaksinkertainen Suomen mestari ja urheilutoimittaja Erkki Mustakari on puolestaan Kallion sisarenpoika.

Kotkas kirjoitti 1928 ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Reaalilyseosta ja aloitti tämän jälkeen oikeustieteen opinnot Helsingin yliopistossa. Ylemmän oikeustutkinnon hän suoritti 1937 ja sai varatuomarin arvon 1942. Jo nuorena Kotkas oli innokas urheilija, joka menestyi erityisesti pituushypyssä ja kolmiottelussa. Urheilun lisäksi hän harrasti pianonsoittoa. Kotkas hakeutui mukaan järjestötoimintaan ja työskenteli opiskeluaikoinaan Suomen Urheilulehden sekä Aamulehden toimittajana; jälkimmäisen kirjeenvaihtajana hän toimi Berliinin olympialaisissa 1936. Hän kirjoitti myös urheiluaiheisia pakinoita.

Saatuaan 1937 Suomen kansalaisuuden Kotkas astui asepalvelukseen, ja kotiutui 1938 reservin vänrikkinä. Tämän jälkeen hänet valittiin Helsingin 1940 olympiakisojen organisaation tiedotustehtäviin. Talvisodassa hän palveli JR 37:n III pataljoonassa kiväärijoukkueen johtajana, ja haavoittui aivan vuoden 1939 lopulla Ruhtinaanmäellä käydyissä taisteluissa. Jatkosodan aikana Kotkaksen tiedotuskokemusta hyödynnettiin ja hänet komennettiin Kannakselle tiedotuskomppanian päälliköksi.

Sotien jälkeen Kotkas toimi ensin Kansanhuoltoministeriössä tiedotuspäällikkönä ja sittemmin 1952 olympiakisojen organisaatiossa keskuskanslian päällikkönä. Onnistuneiden olympiajärjestelyiden jälkeen Kotkas nimitettiin SVUL:n pääsihteeriksi, missä toimessa hän viihtyikin vuosikymmenen ajan. 1950-luku oli urheilun järjestöpolitiikan kannalta myrskyisää aikaa, jota leimasivat niin kahden suurimman keskusjärjestön yhteistoiminnan katkeaminen kuin TUL:n sisäinen hajaannuskin. Kotkas väänsi tahollaan peistä TUL:n johdon kanssa esimerkiksi paperille jääneen valtakunnanliitto-idean suhteen. Pitkän linjan urheilumiehen kauaskantoisimmat saavutukset ajoittuvat kuitenkin hänen ajalleen Oy Veikkaustoimisto Ab:n, tai vuodesta 1971 eteenpäin Veikkauksen, palveluksessa.

Moderni veikkaustoiminta sai alkunsa 1800-luvun lopun Englannista, jossa se kytkeytyi läheisesti ammattilaisjalkapalloiluun. Suomessa vastaava toiminta käynnistettiin välirauhan aikana 1940. Arpajaistoiminta oli tuohon asti ollut tiukasti viranomaisten säätelemää, ja ”ennustelut” sekä ”onnenpelit” olivat lailla kiellettyjä. Talvisodan jälkeisessä murroksessa urheilun määrärahat uhkasivat huveta pahasti, ja vastausta resurssien vähenemiseen haettiin veikkaustoiminnasta. Esikuvana ja samalla uhkakuvana toimi Ruotsi, jossa urheilua jo rahoitettiin veikkausvoitoilla ja joka uhkasi urheilumenestyksellä mitattuna ajaa ohi talvisodan sotineesta Suomesta. Virallisen aloitteen lakimuutokselle teki hieman yllättäen TUL; ideaa aiemmin karsastanut SVUL sekä Palloliitto liittyivät mukaan valmisteluprosessiin heti tämän jälkeen. Heinäkuussa 1940 sai alkunsa Oy Tippaustoimisto Ab, joka oli samalla sekä byrokraattinen taidonnäyte että osakeyhtiö, joka ei milloinkaan jakanut voitoistaan osinkoa. Vielä tässä vaiheessa veikkaustoiminnalla rahoitettiin pelkästään urheilua.

Kotkas nimitettiin 1963 Veikkauksen historian ensimmäiseksi kaupalliseksi johtajaksi. Tätä ennen hän oli jo toiminut yhtiön johtokunnassa. Nimitys osui ajankohtaan, jolloin Veikkauksen johtoporras politisoitui ja henkilövalinnoista tuli niin parlamentaarisen kamppailun kuin kritiikinkin kohteita. Yhtiö oli entistä riippuvaisempi ministeriöiden ja valtiovallan ohjauksesta, mutta samalla toimintakulttuuri sen sisällä muuttui yritysdemokraattisempaan suuntaan: Veikkaus varjeli aiempaa tarkemmin julkisivuaan, mikä johti henkilökunnan ja johdon keskinäiseen lähentymiseen.

Kotkas pääsi uudessa tehtävässään pitkälti määrittelemään oman toimenkuvansa ja ideoimaan ”aktiivista myyntitoimintaa”. Hän kiersi väliportaan johdon kanssa ympäri Suomea ja havaitsi, etteivät veikkausasiamiehet juurikaan harjoittaneet palveluiden aktiivista myyntiä. Kotkas halusi muuttaa asiantilan, ja käynnisti neuvottelut sekä erityiset koulutuspäivät Veikkauksen sisällä. Häntä motivoi osaltaan tieto siitä, että Ruotsissa ja Norjassa rahapelien osuus asukaslukuun nähden oli jopa kymmenkertainen Suomeen verrattuna. Veikkaus ei tosiaankaan ollut saavuttanut äärirajojaan, vaikka 1950-luvulla näin oli väitetty.

Kaupallisen johtajan ideoiden johdosta veikkausehtojen vahingollisesta pikkutarkkuudesta luovuttiin ja siirryttiin suurpiirteisempään tapaan hyväksyä tai hylätä rastituksia. Vastuuta siirrettiin näin asiakkailta asiamiehille ja asiamiehiltä edelleen yhtiölle. Kotkas pyrki myös vaikuttamaan Veikkauksen sisäiseen hallintoon ja kehitteli kaikkia osastopäälliköitä koskeneen neuvottelukokousjärjestelmän hallinnollisen koordinoinnin helpottamista varten. Veikkauksen tuolloinen toimitusjohtaja Niilo Koskinen suhtautui pidättäytyväisesti Kotkaksen ideoihin, mutta Koskisen ollessa lomalla ”sotamiesneuvostoiksi” kutsutuista kokouksista tuli enemmän sääntö kuin poikkeus. Kokouksista laadittiin myös kirjallisia muistioita.

Osa Kotkaksen Veikkauksessa ideoimista ajatuksista ja kehitysehdotuksista realisoitui vasta hänen omana toimitusjohtajakautenaan. Kaiken kaikkiaan on nähtävissä, että Kotkaksen aikana yhtiössä tapahtui toimintakulttuurin muutos kohti kaupallisempaa ajattelua, varsinkin vuodesta 1967 eteenpäin. Mainontaa suunnattiin ensi kertaa erikseen tietyille intressiryhmille, esimerkiksi suurveikkaajille syksyllä ja naisille joulun alla. Toimintaa kehitettiin monilla rintamilla yhtä aikaa, joihin kuuluivat menekin edistäminen, koulutuspäivät, opastusesitelmät ja erikseen suunnitellut mainoskampanjat. Ratkaisevin uusi muutos Veikkauksen historiassa oli kuitenkin loton käyttöönotto.

Lotto oli Keski-Euroopan maissa lyömätön pelimahti, mutta veikkauspelit haluttiin Suomessa säilyttää urheilullisina jo yhteiskunnallisten rahanjako-argumenttien vuoksi. Kotkas vastusti ainakin periaatteessa loton käyttöönottoa vielä 1969, mutta ”käänsi takkinsa” nopeasti Sveitsiin tekemänsä tiedustelumatkan jälkeen. Poliittiset toimijat ymmärsivät lotossa piilevät valtaisat mahdollisuudet, sillä liikunnan ja urheilun kanssa samoille veikkausvoittoapajille rynnivien tahojen määrä kasvoi jatkuvasti, ja rahantarve sitä mukaa. Lotto oli eräänlainen uhkayritys ajatellen urheilun osuutta veikkausvoitoista, mutta Kotkas vakuutti muille, erttä Veikkauksen oli toimittava asiassa pikaisesti ja ajoissa.

Ensimmäiset lottoarvonnat pidettiin vuoden alussa 1971, ja seuraavan vuoden kuluessa se jyräsi alleen muut vakiintuneet pelimuodot. Loton pelaamisessa ei tarvittu urheilullista asiantuntemusta, ja myös jättipottien vetovoima oli merkittävä. Kotkaksen toimitusjohtajakauden päätyttyä Veikkauksesta tehtiin lakimuutoksella valtionyhtiö, ja näin yhtiö itsessään oli muuntunut urheilua palvelevan ”ennustelun” järjestäjästä valtiota tottelevaksi, onnenpelejä hyödyntäväksi rahasammoksi. Yhtäältä Veikkausta patistettiin yhä suurempiin voittoihin heikon poliittisesti kontrolloidun rahan toivossa, mutta toisaalla sitä kritisoitiin liiasta kaupallistumisesta. Urheilujärjestöt suhtautuivat muutokseen skeptisesti, mutta toisaalta ne saivat omaisuutensa pois osakeyhtiöstä, jossa niillä ei todellisuudessa ollut lainkaan määräysvaltaa.

Kallio Kotkas toimi merkittävällä tavalla suomalaisen urheilun hyväksi. Hän työskenteli kahdenkymmenen vuoden ajan Veikkauksessa: ensin johtokunnan jäsenenä, sitten kaupallisena johtajana ja lopulta Veikkauksen toimitusjohtajana. Kotkas oli mukana myös monissa suomalaisissa urheilu- ja muissa järjestöissä vaikuttaen jopa kansainvälisellä tasolla, mistä ovat osoituksena Argentiinasta, Norjasta, Ranskasta ja Ruotsista saadut ansiomitalit.


Liiteosio

Kallio Kotkas. S 1.9.1908 Helsinki, K 8.6.1982 Helsinki. V kapellimestari, konserttimestari Johannes (Juhan) Kotkas ja liikkeenharjoittaja Linda Johanna Miilumäki (o. s. Teiter, ent. Kotkas).

Ura. Ylioppilas Helsingin Suomalaisesta Reaalilyseosta 1928; ylempi oikeustieteen tutkinto 1937; varatuomari 1942. Asianajotoimisto Hugo Miilumäen konttoristi 1928─30; Suomen Urheilulehden toimittaja 1930─35; Aamulehden urheilu- ja uutistoimittaja 1935─36; Asianajotoimisto H. M:n osakas 1937─38, 1940─41, 1944─45 ja 1947; Helsingin olympiakisojen 1940 sanomalehtitoimiston tiedotussihteeri ja konttoripäällikkö 1939; Suomen Aseveljien Liiton tiedotussihteeri 1941─45; Kansanhuoltoministeriön tiedotustoimiston päällikkö 1945─47; Helsingin olympiakisojen 1952 järjestelytoimikunnan sihteeri ja keskuskanslian päällikkö 1947─52; SVUL:n pääsihteeri 1952─62; Oy Veikkaustoimisto Ab:n kaupallinen johtaja 1963─66 ja toimitusjohtaja 1966─73.

Luottamustoimet. Helsingin Tarmon sihteeri 1926─28; Helsingin Toverien sihteeri 1932─35; Helsingin Katajaisten puheenjohtaja (kolmeen eri otteeseen) 1937─49; Suomen Urheiluliiton valmennusvaliokunnan jäsen 1936, 1946 sekä propagandavaliokunnan jäsen 1945; Suomen Urheiluliiton edustajana SVUL:n liittokokouksessa 1947─48; SVUL:n Helsingin piirin edustaja 1949─52; SVUL:n liittohallituksen jäsen 1952; Suomen Urheiluliiton liittojohtokunnan jäsen 1946─47 ja 1948─49; SVUL:n Helsingin piirin johtokunnan jäsen 1946─49 ja puheenjohtaja 1949─52; Suomen Suurkisojen järjestelytoimikunnan jäsen ja propagandajaoston puheenjohtaja 1947; Suur-Helsingin Osuuspankin perustajajäsen ja johtokunnan jäsen 1946─75, puheenjohtaja 1972─75; Oy Veikkaustoimisto Ab:n johtokunnan jäsen 1953─62; Suomen Pyöräilyliiton puheenjohtaja 1966; Suomen Olympiakomitean hallituksen jäsen 1969─73; asiantuntijaneuvonantaja Mexicon olympialaisissa 1968; lisäksi erilaisia luottamustehtäviä Suomen Akateemisessa Urheiluliitossa, Kaatuneiden muistosäätiössä, Suomen Reserviupseeriliitossa sekä Valtion urheilulautakunnassa.

Ansiomerkit. Talvi- ja jatkosodan muistomitalit; 4 luokan Vapaudenristi (VR 4); 3 luokan Vapaudenristi (VR 3); Suomen Suurkisojen kultainen mitali ja planketti; SVUL:n hopeinen ja Helsingin piirin ansiomerkki; Suomen Reserviupseeriliiton kultainen ansiomerkki; Suomen Akateemisen Urheiluliiton hopeinen ansiomerkki; Ranskan fyysisen kasvatuksen hopeinen ansiomerkki; Argentiinan urheilun hopeinen ansiomitali; Ruotsin Vaasan Ritarikunnan I luokan ansioristi 1952; Suomen Olympialainen ansioristi 1952; Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi 1954; Tiedotusmiehet ry. kunniajäsen; Norjan Keskusurheiluliiton juhlamitali; SVUL:n kunniajäsen 1968.

Tuotanto. Otaniemen Urheilusäätiö, 25-vuotishistoriikki 1950─1975. Yhdessä Vilho Nurmen kanssa. Otaniemen Urheilusäätiö, Helsinki 1975; Pääkaupunkiseudun parhaaksi, merkintöjä Suur-Helsingin osuuspankin perustamisesta ja 30-vuotisesta taipaleesta 1946─1976. Kirjayhtymä, Helsinki 1976; sukututkimus Sukuni syntyi Eestissä. Tekijä, s.l., 1978 (Mu sugu sündis Eestis, käsikirjoituksesta uudelleen suomentanut Toomas Kotkas, 2008).

Toimittanut: Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto SVUL 1900─60. Kirjoittaneet Aimo Halila ja Paul Sirmeikkö. 1960.

Urheilusaavutukset. Suomen oppikoulujen 3-ottelun mestari 1928; Riikassa 1931 pidettyjen Balttilaisten ylioppilaskisojen pituushypyn voittaja ja mukana kahdessa eri viestijoukkueessa; akateemisten Suomen mestari pituushypyssä 1933; jäsenenä Helsingin Katajaisten joukkueessa Helsingin voimistelujuhlilla 1938; henkilökohtainen ennätys pituushypyssä 706.

Julkiset muotokuvat ja muistomerkit: –

Henkilön mukaan nimetty: –

Lähteet.

Kirjoittaja(t): Mikko Mäkinen

Julkaistu 20.12.2017

Artikkelitekstin pituus: 8209 merkkiä
Urheiluvaikuttajat-verkkojulkaisu
Suomen urheiluhistoriallinen seura ry