Akrenius, Simo (1949-)
Judon arvokisaedustaja, judon ja sumon valmentaja, järjestövaikuttaja, yrittäjä
Simo Akrenius on yksi merkittävimpiä suomalaisia judokoita. Hän on edustanut maatamme olympialaisissa, Euroopan ja maailmanmestaruuskilpailuissa – jälkimmäisissä myös sumon järjestöpuolella. Akrenius on valittu viisi kertaa vuoden judokaksi Suomessa. Hänelle on myönnetty myös harvinainen, korkea 6. danin vyöarvo ja valittu Suomen Judoliiton Kunnidojon eli Hall of Famen jäseneksi. Lisäksi Akrenius on Suomen Sumoliiton perustajajäsen. Ansioistaan hänelle on myönnetty Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi 2008.
Simo Akrenius aloitti judon 13-vuotiaana Helsingissä 1963 Suomen Judoliiton alkeiskurssilla, joka pidettiin Stadionin suojissa – painimatolla. Kaikki suomalaiset mustat vyöt, joita tuolloin oli alle kymmenen, harjoittelivat lajia samassa paikassa. Vuotta myöhemmin (1964) Akrenius osallistui Suomen ensimmäisiin juniorikisoihin. Viiden osanottajan kilpailussa hän sijoittui pronssille.
Akrenius kuului Judoseura Meidokaniin, ja sen judokat Erkki Nupponen, Juhani Hakkarainen ja Pertti Pimiä matkustivat Japaniin syksyllä 1968. Samana vuonna Akrenius saavutti SM-hopeaa, nuorten Suomen mestaruuden ja pronssia Ruotsin kansainvälisissä mestaruuskilpailuissa alle 80 kg:n sarjassa. Mietittyään hetken seuraavaa siirtoaan Akrenius lähti keväällä 1969 seuratovereidensa perässä Japaniin harjoittelemaan. Matka venyi lopulta vajaaksi kahdeksi vuodeksi. Suomalaisryhmä harjoitteli judoa lajin pääpaikassa Kodokanissa, keisarillisen poliisin judokeskuksessa ja eri yliopistoissa. Japanissa oleskelua rahoittaakseen Akrenius esiintyi monien muiden länsimaalaisten tavoin japanilaisissa elokuvissa avustajana.
Akrenius palasi matkaltaan 1971 ja osallistui MM-kilpailuihin. Kovatasoisessa seurassa sijoitus oli seitsemäs. Olympiakomitea katsoi sijoituksen riittävän edustuspaikkaan Müchenin olympiakisoihin 1972. Akreniuksesta tuli näin ensimmäinen olympialaisissa esiintynyt suomalaisjudoka. Hän hävisi keskisarjan ensimmäisellä kierroksella englantilaiselle Euroopan mestarille Brian Jacksille ja keräilyottelussa Saksan Liittotasavallan Gert Eggerille sijoittuen jaetuille sijoille 9-16. Olympiatappiostaan huolimatta Akrenius oli ensimmäinen kansainvälisesti kilpailuissa menestynyt suomalaisjudoka.
Kilpailullisesti Simo Akreniuksen merkittävimmät vuodet olivat 1970-luvun alkupuoliskolla. Esimerkiksi kolmimaaottelussa Suomi-Ruotsi-Espanja (1972) hän sai kisojen nopeimman täydenpisteen suorituksen (ipponin) vain yhdessätoista sekunnissa Espanjan Miquel Villamonista. Saman vuonna hän voitti kultaa Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa Oslossa.
Tilastollisesti Akrenius oli vuosina 1971–1975 paras suomalainen judoka: SM- ja PM-kilpailuissa hän ei tuolloin hävinnyt kertaakaan. Akrenius voitti silloin Suomen mestaruuksien lisäksi Pohjoismaiset mestaruudet omassa painoluokassaan ja avoimessa sarjassa. Lisäksi hän voitti Kanadan avoimet mestaruuskilpailut Torontossa vuosina 1974 ja 1975, jossa vastassa olivat muun muassa Yhdysvaltojen ja Kanadan mestarit. Suomenmestaruuksia ja muita SM-mitaleita Akrenius voitti 80- ja 93-kiloisten sarjoissa: SM-kultaa 80 kg:n sarjassa 1971 sekä 93-kiloisissa vuosina 1973 ja 1975.
Vuonna 1975 Akrenius sijoittui viidenneksi sekä EM-kilpailuissa että Montrealin esiolympialaisissa. Lähimpänä EM-mitalia Akrenius oli juuri ko. vuoden EM-kilpailuissa, jossa hän otteli täyden ajan ranskalaista maailmanmestaria Jean Luc Rougea vastaan pääsystä kisojen loppuotteluun. Rouge voitti lopulta kamppilun ja Akrenius hävisi pronssiottelun niukasti neuvostoliittolaiselle Šaršiladselle. Seuraavan vuoden olympiakisoissa Montrealissa Ranas Šaršiladse voitti hopeaa samassa sarjassa. Huolimatta esiolympialaisten viidennestä sijasta Akreniusta ei valittu Montrealin olympiakisoihin ja hän lopetti kilpauransa, vain 25-vuotiaana.
Simo Akrenius siirtyi tämän jälkeen valmennus- ja järjestöpuolelle. Hän on muun muassa yksi Nurmijärven judoseuran Pingviinien (1993-) perustajajäseniä yhdessä Georg Kopteffin kanssa. Akrenius on pohtinut niin Suomen kuin kansainvälisenkin judon nykytilaa. Kansainvälinen menestyminen judossa, luultavasti maailman harrastetuimmassa budolajissa, vaatii tänä päivänä erittäin suuria uhrauksia ja huippukilpailijoilta lähes ammattimaista suhtautumista harjoitteluun. Myös harrastajamäärillä on merkitystä, esimerkiksi pelkästään Ranskan judoliitossa on 600 000 jäsentä. Vaikka Suomessa ei olla lähelläkään näitä lukuja, suomalaisjudokat ovat tuoneet Euroopan mestaruuksia ja MM-mitalin. Sen sijaan olympiakisojen kohdalla kysymys on ollut viime vuosina pääasiassa siitä, saako Suomi ylipäätään judoedustajaa kisoihin. Akrenius pohtii, että vuodesta kahteen vuoteen kestävä harjoittelujakso Japanissa saattaisi auttaa huippukilpailijoita eteenpäin.
Akrenius on ottanut kantaa myös vyöjärjestelmään: Budolajien mustat vyöt eli dan-arvot ovat maallikoiden silmissä saaneet lähes myyttisiä mittasuhteita. Akrenius tuo esiin, että korkeimmat dan-arvot ovat eräänlaisia ansiomerkkejä. Esimerkiksi Suomessa tuomareilla ja valmentajilla on omat luokituksensa, ja vastaavasti kilpailijoilla omat pisteytysjärjestelmänsä. Akreniuksen mielestä Suomessa mustan vyön arvoja myöntävä dan-kollegio pitäisi muodostaa henkilöistä, joilla on maamme korkeimpia dan-arvoja eli joilla on pitkäaikainen kokemus lajista. Toisaalta tällaiset ihmiset ovat tehneet jo paljon judon hyväksi, eikä heitä voi varsinaisesti velvoittaa toimimaan enää järjestöissä. Akrenius pitää valitettavana, että monesti huonoiksi päässeet henkilösuhteet muodostavat ongelman rakentavan yhteistyön onnistumiseksi. Tämä toki on havaittavissa yleisestikin järjestötoiminnassa eikä pelkästään urheilun parissa.
Monien muiden itämaisten kamppailulajien tavoin myös judoon sisältyvät muodolliset ritualisoidut liikesarjat eli katat. Suomessa vapaamuotoisen ottelun (randorin) ja kata-harjoittelun merkitys on kuitenkin herättänyt joskus kiivastakin keskustelua. Akrenius pitää väärinkäsityksenä sitä, että katoihin perustuva harjoittelu olisi keskeistä Japanissa harjoiteltavassa judossa. Sitä vastoin ulkomaisilta judokoilta vaaditaan toisinaan omissa maissaan kata-osaamista aivan toisella tavalla kuin japanilaisilta itseltään.
Simo Akrenius on toiminut myös Japanin kansallisurheilun, sumon, parissa aina maailmanmestaruustasoa myöten. Sumo-painissa kilpaillaan nykyään sekä ammattilais- että amatöörisarjoissa. Ensimmäiset amatöörisumon MM-kisat järjestettiin Tokiossa 1992. Laji on sittemmin levinnyt maailmalla voimakkaasti ja kansainväliseen sumoliittoon kuuluu nykyisin lähes 90 maata. Asuessaan Japanissa Akrenius näki lajia paljon televisiosta ja kävi seuraamassa myös paikanpäällä otteluita. Ollessaan judon MM-kilpailuissa lehdistön edustajana hän kuuli sumon vastaavasta tapahtumasta. Akrenius huomasi, että kaikilla muilla Pohjoismailla paitsi Suomella oli omat joukkueensa ko. lajissa. Suomen Sumoliitto ry. perustettiin marraskuussa 1995 Simo Akreniuksen ja Harri-Petri Ahon toimesta. He matkustivat jo seuraavan vuoden keväällä Japaniin, missä uusi järjestö hyväksyttiin kansainvälisen Sumoliiton Suomen jäsenjärjestöksi; myös Euroopan sumounioni hyväksyi uuden järjestön. Aho jäi lisäksi hetkeksi japanilaiseen ammattilaistalliin opiskelemaan lajia, luultavasti ensimmäisenä suomalaisena. Maamme Sumoliitto on nykyään myös Suomen Olympiakomitean valtuuskunnan jäsenjärjestö. Suomen sumojoukkueissa ovat kilpailleet lähinnä maamme parhaimmistoon kuuluvat olympiatason painijat ja judokat saavuttaen mitalisijoja lajin EM- ja MM-kilpailuissa.
Vuonna 2008 OKM myönsi Simo Akreniukselle Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultaisen ansioristin, ja Suomen Judoliitto seuraavana vuonna (2009) 6. danin vyöarvon. Hänellä on oikeus käyttää opetus- ja näytöstilaisuuksissa puna-valkoista vyötä. Suomen tuolloin noin tuhannesta mustavöisestä judokasta vastaava vyöarvo oli myönnetty alle kymmenelle. Lisäksi kansainvälinen sumoliitto on myöntänyt Akreniukselle harvinaisen 4. danin mustan vyön (2004). Kunnianosoitukset eivät vuosien varrella ole loppuneet suinkaan tähän. Simo Akrenius nimitettiin Kunniadojon eli Suomen Judoliiton ”Hall of Famen” neljänneksi jäseneksi tammikuussa 2014 Urheilugaalan yhteydessä järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa. Tämä kunnia on Suomessa myönnetty vuoteen 2016 mennessä vain kahdeksalle judokalle.
Liiteosio
Akrenius, Simo (Saimon) Huvi S 22.7.1949 Helsinki. Vaimo ja kaksi tytärtä. Vanhemmista ei tietoa.
Ura. Yrittäjä.
Luottamustoimet. Nurmijärven judoseuran Pingviinien perustajajäseniä ja järjestöaktiivi 1993-; Suomen Sumoliitto ry:n perustajajäseniä ja järjestöaktiivi 1995-.
Ansiomerkit. Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi 2008; Suomen Judoliiton Kunniadojon neljäs jäsen 2014; kuudennen danin arvo judossa 2009; neljännen danin arvo sumossa 2004; vuoden judoka Suomessa viidesti.
Tuotanto. Suomen Judoliiton jäsenlehti Ipponiin artikkeleita yli sata vuodesta 1970 lähtien.
Urheilusaavutukset. Judon MM-kilpailujen seitsemäs (1971); EM-kilpailujen viides (1975); esiolympialaisten viides (1975); Kanadan avointen voitto (1974 ja 1975); PM-mestaruudet 1971–1975. Suomen mestaruudet 1971, 1973 ja 1975.
Lähteet. Amatöörisumo. [Viit. 20.3.2016]. www.sumoliitto.fi/amatoorisumo ; Arponen, Antti O. Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, Helsinki 1996; Artell, Esko. ”Simo Akreniukselle judon 6. danin musta vyö”. Nurmijärven Uutiset 30.12.2009. Saatavana myös sähköisessä muodossa: www.judoseurapingviinit.net/files/simo_6dan_antti_2dan_taavi_1dan.pdf ; Laaksonen, Tero. Suomalaiset kamppailulajien tekijät, Oy European Kyusho Jitsu Tuite Ltd., Turku 2009, s. 74–85; Marttila, Jouko. Joustavan tien kulkijat. Puoli vuosisataa suomalaista judoa. Suomen Judoliitto, Helsinki 2008, s. 55, 122–125 ; Simo Akrenius. Ippon 5/1997 ; Simo Akrenius. Suomen Judoliiton Kunniadojon 4. jäsen. Suomen Judoliiton Hall of Fame. [Viit. 10.3.2016]. www.judoliitto.fi/judo/judon-hall-of-fame/simo-akrenius/ ; Urheilumme kasvot 5. Ammunta, raviurheilu, moottoriurheilu ja erikoislajit. Vastaavat toim. Risto Rantala ja Markku Siukonen. Toinen painos. Skandia Kirjat, Jyväskylä 1974.
Kirjoittaja(t): Jyrki Talonen
Julkaistu 20.12.2017
Artikkelitekstin pituus: 7738 merkkiä
Urheiluvaikuttajat-verkkojulkaisu
Suomen urheiluhistoriallinen seura ry