Kirjoittajakutsu vuosikirjaan 2018

Suomen urheiluhistoriallinen seura julkaisee jälleen vuosikirjan. Teokseen voi lähettää yleisesti urheiluhistoriaa käsitteleviä artikkeleita. Artikkelin on mahdollista kirjoittajan niin halutessa käydä […]

Lue lisää »

#ISHPESIntro

Have you been featured on our social media pages? We’re running a campaign to feature all of our members under […]

Lue lisää »

ISHPES Congress 2018

International Society for the History of Physical Education and Sport to be held in MÜNSTER, GERMANY, on July 18-21, 2018. […]

Lue lisää »

Näytä kaikki »

Valkama (Flaming), Yrjö (1894–1975)

Kenraalimajuri, urheilujohtaja

Vahvana johtajapersoonana Yrjö Valkama teki ansiokkaan työn suomalaisen urheiluelämän eteen. Monipuolisena urheilijana Valkama saavutti parhaimman menestyksen uimahyppyjen parissa sijoittuen Antwerpenin olympialaissa 1920 hienosti viidenneksi. Järjestötasolla Valkama toimi Suomen Uimaliiton puheenjohtajana tehden tärkeää työtä uima- ja hengenpelastusopetuksen eteen, joka näkyy vielä tänä päivänä. Valkamalla oli merkittävä virka Helsingin olympialaisissa. Hän toimi kilpailuissa urheilujohtajana. Vahvan auktoriteettinsa hän sai virastaan Suomen puolustusvoimissa, ollen sotilasarvoltaan kenraalimajuri. Valkama on saanut monia kunniamainintoja, joista yksi on Suomen Uimaliiton aloitteesta ansiokkaasta työstä myönnetty Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi.


Hienon sotilasuran tehnyt Yrjö Valkama syntyi Helsingissä 5.6.1894. Hänen vanhempiaan olivat veturinkuljettaja Johan Flaming ja Vilhelmiina Hintikainen. Valkaman nuoruus sujui uimahyppyjen parissa Humulan uimalalla. Harjoittelu ei mennyt hukkaan, sillä myöhemmin hänestä tuli yksi Suomen menestyneimmistä uimahyppääjistä Toivo Aron ohella. Monipuolisena urheilijana Valkama harrasti muutakin kuin pelkkää vesiurheilua. Yksilölajeista hän on harrastunut muun muassa hiihtoa, ratsastusta ja ammuntaa. Joukkuelajeista hän on pelannut ainakin jalkapalloa, jossa hän on ollut voittamassa kahta Suomen mestaruutta.

Yrjö Valkama oli hyvin koulutettu mies. Ylioppilastutkinnon hän suoritti 1914 Helsingin lyseossa. Sieltä hän jatkoi Haminaan taistelukouluun, josta valmistui 1918. Syyskuussa alkanut koulu oli jalkaväen upseerikokelaskurssi, jota vedettiin saksalaisten johdolla. Sotilaskoulutus sai jatkoa, kun hän opiskeli kadettikoulussa 1919─1920. Sotakorkeakoulun opinnot hän suoritti 1929─1931. Tämän lisäksi Valkama on suorittanut sotilaspedagogisen kurssin 1926.

Urheiluelämässä uimahyppääjänä parhaiten tunnetun Yrjö Valkaman ura käynnistyi perinteikkään uintiseuran Helsingfors Simsällskapin riveissä. Kielitaistelun seurauksena vaihtui seura Lahden Ahkeraan ja sukunimikin Flamingista Valkamaksi. Lontoon 1908 ja Tukholman 1912 olympialaisissa menestystä niittänyt Toivo Aro oli saamassa hienon miehen mantelinperijäkseen. Jääkarhunakin tunnettu Yrjö Valkama oli ankara harjoittelija, joka sai lempinimensä siitä, kun hänellä oli tapana harjoitella Humulan uimalassa vielä syksyn ja alkutalven hyisillä keleillä.

Ensimmäiset tittelinsä Valkama saavutti uimahyppyjen puolella 1914, jolloin hän voitti suorien kerroshyppyjen Suomen mestaruuden. Tämän jälkeen palkintokorokkeen ykkössijalla totuttiin näkemään sama mies melkein kymmenen vuoden ajan, sillä Yrjö Valkama puolusti mestaruuttaan onnistuneesti aina vuoteen 1922. Tappiosta otettiin kuitenkin opiksi. Valkama valloitti Suomen mestaruuden vielä viimeisen kerran 1923.

Menestystä tuli Suomen ulkopuolellakin. Valkama osallistui 1919 Pohjoismaiden ensimmäiseen maaotteluun. Näistä kilpailuista hän saavutti onnistuneesti hopeisen mitalin. Seuraavaksi oli vuorossa olympialaisten areenoiden valloitus. Valkama valittiin edustamaan Suomea Antwerpenin olympialaisiin 1920, joissa suomalaisten menestys oli valtaisaa. Kilpailut lähtivät Valkaman kannalta hyvin käyntiin, kun hän hyppäsi onnistuneesti suorien kerroshyppyjen finaaliin. Siinä kaikki ei kuitenkaan mennyt enää kuin satukirjoissa. Muiden maiden tuomarit sijoittivat Valkaman kärkisijoille, toisin kuin ruotsalaistuomari, joka jätti Valkaman finaalin viimeiseksi. Lopullinen sijoitus finaalissa oli sama kuin Arolla Tukholmassa, eli viides. Suomalaiset olivat syystäkin näreissään tuomaripelistä. Kutsu olympialaisiin kävi vielä viimeisen kerran 1924 Pariisin. Valkaman osalta olympialaiset päättyivät alkukilpailuun, 13. sijalle. Menestys jäi odotettua huonommaksi, ja jälleen syyteltiin ruotsalaisia tuomareita. Kaikesta huolimatta Valkama hyppäsi pitkän ja menestyksekkään uran.

Oman urheilu-uransa ohella Valkama teki merkittävän elämäntyön urheilussa järjestötasolla ja eri johtotehtävissä. Suomen Uimaliitossa hän aloitti 1916 johtokunnan jäsenenä, josta hän jatkoi liittohallituksen jäseneksi, varapuheenjohtajaksi ja lopulta aina puheenjohtajaksi. Valkamasta tuli Uimaliiton puheenjohtaja 1946. Tätä ennen Suomen Uimaliiton puheenjohtajana melkein 20 vuotta oli toiminut kilpakumppani Toivo Aro. Valkamasta Uimaliitto sai rohkean johtajan, jonka arvovaltainen olemus nosti Uimaliiton statusta urheilun järjestöelämässä.

Valkaman puheenjohtajakaudella liitto paini SVUL:n kanssa. Ennen puheenjohtajuuttaan Valkama oli vastustanut Uimaliiton liittymistä SVUL:n jäseneksi. Yhteistyö SVUL:n kanssa alkoi kuitenkin 1935. Aluksi Uimaliitto vahvistui merkittävästi, kun jäseniä ja seuroja tuli selvästi lisää. Uintiväki alkoi kuitenkin 1940-luvun lopulla ärsyyntyä SVUL:n sortotoimiin, joihin kuului muun muassa taloudellisten varojen epätasa-arvoista jakamista liittojen kesken. Valkaman johdolla Uimaliitto uhkasi erota SVUL:sta. Uimaliitto pääsi kuin pääsikin SVUL:n kanssa yhteisymmärrykseen ja yhteistyö jatkui.

Historialliset Helsingin olympialaiset 1952 sattuivat myös Valkaman puheenjohtajakaudelle Uimaliitossa. Hänet oli valittu kilpailujen urheilujohtajaksi. Kilpailujen alla käytiin kiivasta keskustelua siitä, tulisiko taideuinti sisällyttää osaksi olympialaisia. Aluksi johtaja Valkama oli tiukasti sitä mieltä, että ei. Myöhemmin hän toivotti taideuimarit tervetulleeksi kilpailuihin. Viimeisenä vuotenaan puheenjohtajana Valkama palasi vielä kerran olympialaisiin, kun hän toimi Suomen joukkueenjohtajana Melbournen olympialaisissa 1956.

Valkama työskenteli Suomen puolustusvoimien palveluksessa vuosikymmenien ajan. Työuransa lopussa hänen sotilasarvonsa oli kenraalimajuri, jonka arvon hän sai 1950. Sotilasurallaan hän työskenteli useissa luottamustehtävissä, kuten esimerkiksi Suomen Upseeriliiton jäsenenä ja Kadettikunnan varapuheenjohtajana. Talvi- ja jatkosodan aikaan Valkama toimi komentajana muun muassa Karjalan kannaksella. Viimeisinä työvuosinaan hän toimi ensimmäisenä maasotakoulun johtajana 1945─1950. Tämän jälkeen hän erosi puolustusvoimien tehtävistä.

Rohkeana johtajana tunnettu Valkama menestyi niin harrastusten kuin töidenkin parissa. Järjestötasolla hänen työnsä jälki näkyi erityisesti uima- ja hengenpelastusopetuksessa. Ansiokkaasta työstään hän on saanut useita kunnianosoituksia, joista mainittakoon muun muassa Kadettikunnan kunniajäsenyys ja Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi. Yrjö Valkama kuoli Helsingissä 3.3.1975.


Liiteosio

Yrjö Armas Valkama (v:een 1906 Flaming) S 5.6.1894 Helsinki, K 3.3.1975 Helsinki. V Veturinkuljettaja Johan Flaming ja Vilhelmiina Hintikainen.

Ura. Ylioppilastutkinto 1914; Haminan taistelukoulu 1918; kadettikoulu 1919─20. sotilaspedagoginen kurssi 1926; sotakorkeakoulu 1929─31; Suomen valkoisen kaartin nuori upseeri 1920─21; Kadettikunnan opetusupseeri 1921─23; teknisten joukkojen esikunnan adjutantti ja yleisesikuntaupseeri 1923─27; autopataljoonan komppanian päällikkö 1927─32; Kadettikunnan johtaja 1945─50.

Luottamustoimet. Helsingin Uimarien puheenjohtaja 1926─27; Suomen Upseeriliiton sihteeri 1931─41; Suomen Uimaliiton puheenjohtaja 1947─56; Pohjoismaisen Uimaliiton puheenjohtaja 1955─60; SVUL:n varapuheenjohtaja 1955─61; Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja 1956─61; Helsingin olympialaisten urheilujohtaja 1952.

Ansiomerkit. Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi 1966; Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi; Ruotsin Miekkaritarikunnan Komentajamerkki; Norjan Uimaliiton kultainen ansiomerkki; Saksan Kotkan ritarikunnan II:n luokan ansioristi; Suomen valkoisen ruusun ritarimerkki; SVUL:n kunniajäsen.

Tuotanto. Helsingin Uimarien toiminta v. 1916─1925. Helsingin Uimarit, Helsinki 1926; Paloja ja piloja kentiltä ja kenttien ääriltä. WSOY, Porvoo 1956.

Urheilusaavutukset. Viides sija Antwerpenin olympialaisissa 1920 suorissa kerroshypyissä; 13. sija Pariisin olympialaisissa 1924 suorissa kerroshypyissä; kahdeksan Suomen mestaruutta suorissa kerroshypyissä 1914─21 ja 1923; kaksi Suomen mestaruutta jalkapallossa.

Julkiset muotokuvat ja muistomerkit: –

Henkilön mukaan nimetty: –

Lähteet. Mustonen Pertti, Sata altaassa, Suomen Uimaliitto 1906─2006. Edita, Helsinki 2006.

Kirjoittaja(t): Ville Kallinen

Julkaistu 20.12.2017

Artikkelitekstin pituus: 5703 merkkiä
Urheiluvaikuttajat-verkkojulkaisu
Suomen urheiluhistoriallinen seura ry